Hei vaan moi!
Uudet tuulet puhaltavat ja kovaa.
Ilmoittauduin jo maaliskuussa työvoimatoimistoon työttömäksi
työnhakijaksi. Kotona oleminen alkoi ottaa koville, olin pahalla tuulella 24/7. Halusin haasteita ja parantaa meidän taloudellista tilannetta.
Tällä hetkellä istuskelen 40 päivää työkkärin osoittamassa
uravalmennuksessa Edupolissa ja lapset pääsivät leikkimään päiväkotiin toisten
lasten kanssa. Ensimmäisellä viikolla hihkuin innosta koko ajan, pääsinhän pois
neljän seinän sisältä, ihan aikuisten seuraan. Nyt en muuta voi sanoa, kuin
haukotus. Edelleenkään en voisi kuvitella jääväni kotiin, koska mun pääkoppa
vaan tuntuu kaipaavan pois niitten tuttujen seinien sisältä, mutta silti. Tämä
kyseinen kurssi on mulle henkilökohtaisesti aika turha. Asiat mitkä täällä
ollaan, käyty on mulle ennestään hyvinkin tuttuja. Nyt ei päde sanonta
"kertaus on opintojen äiti", koska nämä asiat ovat aivan liiankin
tuttuja ja loppuun kulutettuja.
Ja kaiken lisäksi, mä tiedän mitä mä haluan. Varmaan
ensimmäistä kertaa elämässäni mulla on OMA, oikea, iso unelma, jota kohti menen
ja lujaa. Hävettää ihan myöntää, että minkään asian eteen en varmasti ole tehnyt näin paljon töitä koskaan. Minkään asian kanssa en ole paremmin sietänyt pettymyksiä kuin tämän. Mä haluan
KOULUUN. Mä haluan itselleni ammatin ja nyt mä todella tiedän minkä.
Sama ammatti mulla oli 15–16 vuotiaana mielessä. Pääsin
lähemmäksi silloin haluamaani ammattia, koska pääsin opiskelemaan. Sitten sain
jonkun ihme idean ja lopetin koulun. Selittelin kaikille, myös itselleni kaiken
näköisiä syitä.
Melkein 10 vuotta eteenpäin elämässä edennyt, enkä ole
saavuttanut mitään. (paitsi lapset tietenkin <3 ) Sätin itseäni, kuinka
tyhmä olin! En voi oikein uskoa, kuinka tyhmä ihminen olin 16-vuotiaan kun
koulun lopetin
Nyt kuitenkin vanhan
toiveammatti on nostanut päätään, enkä ole sitä järki- enkä tunnesyin saanut vaiennettua,
joten ole tehnyt päätökseni. Mä menen opiskelemaan, maksoi mitä maksoi. On se
sitten raha, uni tai järki, maksan sen silti. Koska mä oikeasti haluan, ja mun
on vaan nyt pakko saada se mitä haluan.
Olen soitellut kaikkiin mahdollisiin kouluihin ja
tiedustellut vapaita paikkoja, no yllätys, niitä ei ole. Pääsin
oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksolle, mistä olisin saanut ponnahduslaudan
omalle uralleni, mutta rahoitus syistä jouduin paikan perumaan. Olen soitellut
oppisopimustyöpaikkoja, mutta ne näyttävät olevan kiven alla. Olen hakenut niin
aikuispuolelle kuin NAO koulutukseen.
Nyt vaan odotellaan, heitetään keikkaa ja toivotaan parasta!
-Tia
ps. Mitäs teille kuuluu, löytyykö ruudun takaa enää ketään?
En pyytele anteeksi
blogihiljaisuutta, yksin kertaisesti jostain on vaan pakko ollut nipistää lisää
aikaa muille jutuille ja nyt se oli blogi. Ja toinen juttu, tämä blogi ei tunnu
enää ihan omalle. Aina on vaikea aloittaa uudestaan vanhaa, mutta jotenkin
tuntuu, että tämä blogi olisi jo mennyttä aikaa, koska meidän elämässä on tapahtunut
niin paljon muutoksia. Yritetään silti ;)
