Lapsekas viikonloppu

Vaikka onkin jo keskiviikko, ajattelin silti kertoilla viime viikonlopusta, joka oli varsin vauhdikas, ihana ja samalla todella stressaava ja väsyttävä. Voin olla ylpeä itsestäni, että selvisin hengissä! Heh!

Tehtiin hyvää ruokaa

Perjantaina käytiin Tonyn äitiä moikkaamassa hänen työpaikallansa ja siellä kertoi hänen olevansa myös lauantaina töissä ja hänen miehensä nukkumassa yövuoron jäljiltä, joten heillä oli pieni lastenvahti ongelma. Tony tietenkin oli tapansa mukaan iltavuorossa perjantaina ja lauantaina, joten ajateltiin ettei me pystytä auttaa. Jäin kuitenkin miettimään asiaa ja totesin Tonylle, että kyllä mä voin ottaa lapset meille yöksi. Tony soitti sitten äidilleen ja kertoi, että olin lupautunut lastenlikaksi.

Kävin hakemassa lapset Tonyn äidin luota heti Bellan kerhon jälkeen ja siellä oli vastassa hyvin iloisia lapsia laukut olalla lähdössä meille yökylään.

Tonyn äiti oli todella kiitollinen ja muisti joka käänteessä kiittää ja kertoa kuinka "ihana miniä" hänellä on. 

Perjantai-lauantai välisenä yönä mulla oli VIISI lasta samassa huoneessa nukkumassa. Kaikki meni todella hyvin ja sanoinkin, että viiden lapsen kanssa tuntui menevän helpommin, kun kahden lapsen (hehe), ainakin yhden yön verran. Kämppä hiljeni yhdentoista aikaan kokonaan, kun isommat lapsetkin kömpi omiin peteihinsä nukkumaan.

Lauantaiaamuna lähdin viemään yhtä Tonyn siskoa teatteriharjoituksiin ja Tony jäi muiden lasten kanssa siksi aikaa kotiin. Lapset oli kiltisti pihalla, kun tulin takaisin ja Joacim aamu-unilla, joten poika ei edes huomannt mun poissaoloa. Tonyn kanssa laitettiin lapsille lounasta, jonka jälkeen lähdettiin viemään loppuja lapsia jäähallille Tonyn veljen peliin, jonne Tonyn äiti myös ilmestyi töistä päästyään. Luovutettuani lapset "omistajalleen" heitin Tonyn töihin ja lähdin hakemaan siskoani mukaan Naurusaareen, jonne olin luvannut viedä Isabelin ja kummityttöni.

Nappasin Essin matkaan Keravalta ja käänsin auton nokan kohti kummityttöni kotia. Tiedossa oli siis vielä yksi lapsi yökylään samaan viikonloppuun. 

Naurusaari, joka sijaitsee Vantaa Flamingossa, oli mielestäni aika tylsä paikka, todella pieni, eikä siellä mitään ihmeitä ollu. Hoplop on parempi. 

Tytöt kyllä viihtyi hyvin, myös Joacim. Mutta kitinää ei syntynyt, vaikka sanoin reilu tunnin leikkimisen jälkeen, että nyt lähdetään kotiin. Ilmeisesti ei ollut siis ihan tyttöjenkään lemppari paikka.

Naurusaaren jälkeen lähdettiin hakemaan kiinalaisesta noutoruokaa kotiin, koska nälkä kurni kovaa kaikkien masuissa.

Ilmeellä

Kotona syötiin ja höpötettiin Essin kanssa, lapset leikkivät kiltisti yhdessä (Joacim halusi olla koko ajan tyttöjen kanssa omassa huoneessa). Sain kaikki lapset nukkumaan ennen kymmentä, kaikki lapset nukahtivat kymmenessä minuutissa, mikä on suuri ihme ainakin Joacimin kohdalla.

Sunnuntai-aamuna tytöt menivät ulos ennen Isabelin treenejä ja jaksoivat pihalla olla melkein tunnin. Lainatyttö vietiin kotiin Isabelin voimisteluharkkojen jälkeen, ja aloimme valmistautumaan mökille lähtöön.

Sellainen hyvin lapsekas viikonloppu täällä. Isabel oli aivan poikki viikonlopusta ja meinasi nukahtaa istualteen kotiin, kun laitoimme tavaroita kasaan, autossa sitten nukkuikin koko matkan

-Tia

Iskä

Heipä hei ja hyvää jo mennyttä miesten päivää.

Olipas oikeastaan aika erikoinen vapaapäivä, jona ei oikeastaan saatu aikaan mitään ihmeellistä ja Tia muisti miesten päivän vasta kun hänelle kerroin siitä. No siis itsekin sain asian selville vasta kuultuani siitä radiosta. Kävimme Ikeassa ostamassa hiukan lamppuja kämppään kun on muuten niin pirun pimeää ja vaikkakin kynttilät ovat romanttisia, lapsikodissa hieman vaarallisia. Ja Tia halusi välttämättä vaihtaa lastenhuoneen järjestyksen juuri sinä ainoana vapaapäivänä joka mulla sunnuntain lisäksi on tällä viikolla, sen kun tietää että juuri saadaan huone yhteen järjestykseen, niin sitten jokin toinen järjestys näyttäisi paremmalta, se on vissiinki joku Feng Shui juttu. Ja ainoa homma huonekalujen siirtelyn lisäksi jota sain tehdä oli kynien teroittaminen, josta sain rakkulan sormeen. Että semmoinen Miesten päivä.

Mutta ajattelin hiukan kertoa itsestäni, en mitään syvällistä kertomusta, mutta pientä että tietää kuka olen ja mitä teen. Olen Korson kasvatti ja asuin siellä perheeni kanssa 13vuotta, Tia aina jaksaa kettuilla että oot kans yks ton sun korsos kanssa. En mä osaa sanoa onko se nyt niin paha paikka ollut kasvaa, ihan ok mies musta kai on tullut, tietysti montaa mieltä voidaan siitäkin olla. Mutta muutimme joskus 2000-luvun puolivälin vaiheilla Porvoon metsiin ja siellä ehdin asustella 1.5vuotta, oli duuni- ja koulumatkat hiukan liikaa 16v kaverille. Kävin siis töissä Korsossa ja koulua Tuusulassa.

Pääsin jo seuraavana vuonna muuttamaan omaan kotiin, olin tuolloin 17-vuotias ja asunto oli 34.5 neliöinen yksiö Tuusulassa.

Vuonna 2006 tapasin sitten Tian ihan sattumalta, luulen että Tia on siitä kertonut jo, joten skipataan se ja mennään eteenpäin. (ensimmäinen Tia<3Tony  -tarina löytyy täältä ja toinen täältä )

 Lopetin koulun ja aloin käymään täysipäiväisesti töissä, kun kuulin että Tia odottaa Isabelia. Hetken Vallinojalla asumisen jälkeen ostimme sitten Tian veljeltä nykyisen asuntomme.
Töissä olen ollut melko monessa työpaikassa, aloitin työn teon vuonna 2003, vain 14.vuotiaana oma isäni kanssa samassa työpaikassa Korson S-Marketissa, josta vaihdoin Tuusulaan. Myöhemmin toimin pelinhoitajana RAY:llä.

 Kuorma-auton kuljettajana olin Tian veljellä ja Esa Kuokalla, ja nyt olen taas palannut juurilleni kauppaan. Melko tylsää eikö?
Jos vielä kerron ruuminvammoistani niin siinähän sitten onkin jo kaikki?
Vasen polveni on leikattu kolme kertaa ja olen murtanut ukkovarpaani.
Lisäksi minulla on ärrävika, jota on koitettu puheopetuksella parantaa, mutta miksi haluaisin pois jotain joka tekee minusta minut?

Nyt tiedätte kuka olen ja missä olen asunut ja työskennellyt.

-Tony-

Tylsää?

En yleensä laittele blogin puolelle kuvia Instagramista, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, koska puhelimen kamera on ihan syvältä sieltä, linssin alla majailevan pölykerroksen takia. Jep, en edelleenkään ole saanut vietyä puhelinta huoltoon. Ja sen takia en ihan hirveästi ottele kuvia puhelimella, kuitenkin muutamat kuvat päätyvät viikottain Instagramiin. Joten tässä olisi viime viikon kuvasaldo.

Tämän vuoden ensimmäiset; glögiä ja kynttilöitä

 Joksupieni nukahti meidän sänkyyn kipeänä

 Joksupoksu sai kokeilla isin hattua odotellessa, 

että äiti pääsee lääkärin luo toteamaan poskiontelontulehdun.

 Odottaminen oli todella raskasta ja väsyttävää....

 Isin ollessa töissä me rakennettiin Duploista korkea torni. Kysymys kuuluikin,

että tarvitaanko me vielä lisää Duploja, koska tossa tornissa on kaikki mitkä meiltä löytyy?

 Nukutus operaatio 1. Nyt voin paljastaa, että tänään oli jo kolmas ilta, kun Joacim nukahti syliini samaan paikkaan ja asentoon.

Ja taas kerran muistuttelen, että meidät löytää nimimerkillä tiamaarit .

-Tia

"Ei osteta mitään" -Marraskuu

Päädyttiin veljeni ehdotuksesta pitää "ei osteta mitään" -marraskuu. Idea oli sen verran houkuttava, sen takia, että joka kuukausi ostetaan jotain turhaa ja ylimääräistä. Onhan tämä ajankohtana aivan urpo, koska joulu kolkuttelee jo ovella, yhtäkään lahjaa ei siis olla ostettu. Nytpä ei osteta ja on ollut rahaa panostaa vähän parempaan ruokaan (siitä lisää vähän myöhemmin). Hyvin ollaan selvitty, mutta ketutuksilta ei olla vältytty. Hyvä esimerkki oli, kun annettiin Isabelille mahdollisuus ostaa omilla hammaskeiju rahoilla jotain itselleen, koska hammaslääkärissä oli mennyt loistavasti. Mentiin siis jumboon ja tietenkin joka puolella oli ALE, -25% takeista, -25% kaikista housuista, -50% kaikki.... ÄÄÄÄ, mä en ala. Pidettiin päät kylmänä ja leuka nöyrästi alhaalla, "mitään ei osteta, ainoastaan Isabel saa tuhlata omat rahansa, huikeat 6€". Isabel osti säärystimet ja hiusdonitsin, molemmat on tarkoitettu voimisteluun.

Toinen esimerkki onkin eiliseltä. Käytiin taaskin Jumbossa, tosin ruokakaupassa ostamassa viikon ostokset. Tietenkin siellä oli asiakasomistajapäivät, mikä tarkoitti -15% kaikista käyttötavaroista, vaatteista ym(plus henksuale). Ei tietenkään ruuasta. Tonyllä pää pyöri kuin pöllöllä, ja sanoi suoraan, että **ttuun, koko "ei osteta mitään" -marraskuu. Totesin siihen vaan hihasta vetäen, että nyt mennään ostamaan ruokaa. Haha.

Vaikka meillä on ei osteta mitään kuukausi, ei lapset ole jääneet paitsi uusista vaatteista. Heh. Tonyn isä vei meidän taas shoppailemaan talvivaatteet lapsille. Kumpikaan lapsista tosin ei tarvinnut ulkovaatteita, paitsi Isabel kengät ja hanskat. Mukaan siis lähti paljon sisävaatteita, yökkärista farkkuihin. Voisin esitellä uudet vaatteet ja kirppari löydöt viime kuulta jos rakkaita lukijoita kiinnostaa?

Että sellainen kuukausi täällä. Suosittelen kaikille kokeilemaan, jotka vähänkään hurahtaa ostamaan milloin mitäkin turhaketta tai lisävaatteita, vaikka niitä ei välttämättä tarvitsisi.
Tulen raportoimaan joulukuun alussa, miten koko kuukausi todellisuudessa meni, kiristeltiinkö hampaita joka suuntaan, sännättiinkö samantien lahjaostoksille, mikä fiilis yleisesti kuukauden jälkeen?

-Tia

Joacim 7kk

Tänään 15.11

Joacim täytti 

7 kuukautta

Joacim pieni-iso-mies on edelleen hyvin aurinkoinen tapaus, mutta itkuilta ei kuitenkaan mekään olla vältytty, kyllä poika sen taidon myös osaa. Autossa on ihan tyhmää varsinkin jos ei nukuta yhtään. Luonnollisesti myös nälän ja väsymyksen ilmoittaa hyvin kuuluvasti.

Joacimille puhkesi ensimmäinen hammas 7.11, kauan sitä odoteltiin. Onneksi ei kamalasti hammas vaikuttanut yöuniin, toisin kuin liikkuminen. Tietenkin uusia taitoja piti myös unissaan harjoitella, konttausasentoon nousu ja heiluminen siinä -> pää lyö pinnasangyn seinään. Tämä tarkoitti äidille ja isille 3-5 herätystä per yö. Nyt unet on viikon sisään parantuneet, yöllä ei tarvitse käydä Joacimin luona, maksimissaan kerran. 

Unirytmi on edelleen samanlainen kuin ennen. Aamulla Joacim herää 7.30-8.00 ja illalla menee nukkumaan 19.30-20.00. Poikkeuksena on kuitenkin ollut viime aikoina leikkiminen sängyssä, joka on johtanut siihen, että äiti tai isi hakee pojan sängystä ja yritetään olohuoneessa rauhoitella poikaa unille. Tämä vain ja ainoastaan sen takia, että Isabel saa nukkua rauhassa.

Päiväunia nukutaan kahdet tai kolmet päivässä, yleensä kolmet. Aamupäivällä 10-11 aikaan menee nukkumaan ensimmäisille päiväunille, toiset on joskus 14-15 aikaan ja kolmannet 17 jälkeen, jotka on pikatorkut yleensä, muuten nukkuu noin tunnin kerrallaan. Jos aamupäivä unet menee myöhäiseksi, nukkuu Joacim noin 2,5h ja toiset tunnin päiväunet kello 16-17 aikoihin.

Ruokana syödään aamulla kello 8 aikaan kaura-/riisi-/banaanipuuroa + 100ml maitoa, lounaalla kello 11 aikaan liha-/kala-/kana-kasvissosetta pienen pilttipurkin verran + 100ml maitoa, välipala syödään noin kello 14 ja silloin popsitaan jogurtti-marja-hedelmä piltti ja jos nälkä jää 100ml maitoa päälle, päivällisen Joacim syö klo 17 , silloin menee kasvissosetta taas sen pienen pilttipurkin verran + 100ml maitoa. Iltapalaksi puuro ja 100ml maitoa kello 19-20 aikaan. Puurot tehdään aina maitoon, joten pikaisella laskutoimituksella 600ml-700ml maitoa menee päivässä plus tietty jogurtti. Joacim syö hyvällä ruokahalulla edelleen, maidon kanssa joskus tulee pelleiltyä, mutta muuten aivan loistavasti.

Sormiruokailua harjoitellaan päivittäin. Poika istuu meidän kanssa aina samaan aikaan ruokapöytään ja silloin saa maistella itse kurkkua, paprikaa, rusinoita, tomaattia, salaattia tai maissinaksuja. Olen myös antanut maistaa raejuustoa, joka taitaa olla kurkun jälkeen lempparia.

Uusia taitota on paljon. Joacim nousee aina tukea vasten seisomaan, tämän teki ensimmäisen kerran kuukausi sitten, eli kaikki pöydällä olevat tavarat on vaarassa. Muksahteluilta ei olla vältytty, Joacim kun ei ymmärrä, että oma tasapaino ei ole hyvä ja käsiä ei voi sen vuoksi irroittaa tuesta. Kamalaahan se on kun toinen muksahtaa suoraan selälleen ja lyö pään lattiaan, aina en vain kerkeä ottaa koppia. Näiden muksahtelujen vuoksi Joacimilla on myös korvassa (?!) kamala mustelma. :( 

Tällä viikolla on opittu kävelemään tukea vasten pienin haparoivin askelin, hyvin lyhyitä matkoja, mutta silti. Konttaus on syrjäyttänyt ryömimisen, ellei todella kova kiire iske, esim. koiran juomakipolle. Konttaus asentoon mennään jopa vaunuissa, joten vaunukopasta saadaan ilmeisesti kohta luopua, ainakin sellaisissa paikoissa missä ulkohaalari pitää riisua. 

Kylvyssä lätsytellään oikein urakalla ja noustaan seisomaan. Istumista ilman tukea poika ei vielä ole hoksannut, mutta istuu nojaten varpaisiin tai sivulle käteen nojaten, muuten ei. Näytetään kieltä ja pärisytetään, myös ilman kieltä osataan päristä (onneksi ei ruoka suussa tätä vielä tee).

Sellainen poika täältä löytyy. Tuntuu, että uusia asioita on opittu todella paljon kuukauden aikana ja poika sen kuin kasvaa silmissä. Pieniä vaatteita saa koko ajan olla laittmassa pois. Tällä hetkellä käytössä on 68-74cm vaatteet (74cm vaatteita lipaston laatikosta ei liiemmin löydy, että vinkvink vaan tutuille ;) ), jotkut isot 62cm menee vielä, on se vaan niin iso jätkä. 

Neuvola kuulumisia ei ole, koska seuraava neuvola on vasta kuukauden päästä, ja pulauttelu on loppunut, joten ei tarvittu kasvukontrolli käyntiä näin 7 kuukauden iässä.

-Tia

Toivepostaus: Kuka minä olen?

Tämä on minulle henkilökohtaisesti todella vaikea aihe, puhua ja kertoa siitä julkisesti, se teki tekstin teosta todella haasteellista. Yritin pienissä pätkissä kirjoitella erilaisia asioita itsestäni ylös, ja nyt on aika kirjoittaa niistä myös teille! Olen rehellinen ja avoin näiden asioiden kanssa, on vaatinut monta vuotta tulla sinuiksi asioista, joten älkää kivittäkö.

Olen äiti, vaimo, sisko, tytär, kummitäti, nainen. Titteleitä löytyy enemmän ja vähemmän, mutta mitä noiden titteleiden taakse piiloutuu?

Olen pohtinut tätä asiaa aikuisten oikeasti jo pidemmän aikaa, mutta mitään yksinkertaista ja helppoa vastausta en ole itse itseltäni saanut, mutta eihän kukaan meistä ole.

Olen tyhmä, laiska ja saamaton ihminen, suutun todella helposti ja otan asiat itseeni vielä helpommin. Olen todella pitkävihainen. Olen mielestäni huono vaimo ja huono äiti, kaikki mitä itsessäni näen on huonoa tai pahaa. Olen joko tai, mutta en koskaan molempia. Olen liian utelias ja haluan aina tietää kaikesta kaiken heti. Ainuttakaan positiivista asiaa en itsessäni näe, jos ei lasketa sitä, että en pidä itseäni kuitenkaan hulluna. Pelkään, että läheiset "jättävät" minut, mutta silti poltan siltoja minkä kerkeän. Olen itsepäinen ja mustavalkoinen, kuvittelen useasti olevani aina oikeassa. Olen kärsimätön. Häpeän pienimpiäkin mokiani, häpeän itseäni, häpeän käytöstäni, häpeän ulkonäköäni ja ylipainoani. En ikinä tee asioita loppuun asti, kaikki jää kesken, en ole missään hyvä. Näen muissa ihmisissä yleensä vain heidän huonot puolet ja hyvät puolet jää näkemättä. Tuhlaan rahaa. Olen ujo, epäsosiaalinen, en osaa tutustua uusiin ihmisiin ja koen olevani vaikeasti lähestyttävä. Haluaisin olla parempi niin ihmisenä yleisestikin, mutta varsinkin vaimona ja äitinä. Minä en ole onnellinen, en pidä itsestäni.  

Miksi näen itseni näin huonona ihmisenä? Minäkuvani on sumetunut epävakaan persoonallisuushäiriön takia.

Kyllä, minulla on todettu epävakaa persoonallisuushäiriö "toistuvan masennuksen vaikea-asteinen masennusjakso" -diagnoosin  lisänä, viimeisessä lääkärinlausunnossa olen myös lääkeresistenssi. (viimeisestä diagnoosista on jo kaksi tai kolme vuotta).

"Mikä epävakaa persoonallisuushäiriö on?

• Käsitys omasta itsestä on ailahtelevainen – välillä epäonnistunut, mitätön ja hävettävä yksilö ja välillä erinomainen ja pärjäävä.
• Vaikeus toimia pitkäjänteisesti – elämän suunnitelmat saattavat muuttua nopeasti, on vaikea sitoutua suunnitelmiin tai sovittuihin asioihin.
• Tunteiden sääteleminen on vaikeaa; varsinkin negatiivisia tunteita on vaikea hallita, ja se saattaa johtaa hallitsemattomiin raivonpuuskiin tai pohjattomaan alakuloon.
• Tunteiden sääteleminen on vaikeaa; varsinkin negatiivisia tunteita on vaikea hallita, ja se saattaa johtaa hallitsemattomiin raivonpuuskiin tai pohjattomaan alakuloon.
• Mielialat vaihtelevat nopeasti joko itsestään tai tilanteiden mukaan.
• Toistuva tai jatkuva sisäisen tyhjyyden tunne.
• Impulsiivisuus – hetken mielijohteesta tehdyt asiat, jotka jälkikäteen harmittavat.
• Itsetuhoinen käyttäytyminen – itsensä tahallinen vahingoittaminen tai sillä uhkaaminen.
• Musta–valko-ajattelu - On vaikea nähdä samassa ihmisessä tai asiassa samanaikaisesti sekä hyviä, että huonoja puolia.
• Ajoittain todellisuuden tajun hämärtyminen – harhaluuloja tai epätodellisia kokemuksia saattaa esiintyä eteenkin kriisitilanteissa.

​Käytännössä nämä taipumukset johtavat siihen, että elämä usein tuntuu olevan kaaoksessa ja on erilaisia ihmissuhdeongelmia. Hoitokontaktissa esiintyy vaikeutta sitoutua pitkäjänteisiin suunnitelmiin ja sietää rajoituksia ja sääntöjä.

Tämä persoonallisuushäiriö johtaa usein jonkinlaisiin sopeutumisen tai pärjäämisen vaikeuksiin, mutta ympäristössä joka on persoonallisuushäiriöiselle sopiva, oireita esiintyy vähemmän tai ei ollenkaan."

Teksti lainattu täältä

Milloin tämä on alkanut? Todennäköisesti jo ala-asteella 10-12 vuotiaana.
Nämä asiat muokkaavat minusta sen kuka olen, en kuitenkaan kaikkea voi sairauksieni piikkiin pistää tietenkään.
Se mitä olen tutkinut ko. aiheesta ja mitä olen kuullut, olen ymmärtänyt, että epävakaa persoonallisuushäiriö on vaikeasti parannettavissa, se vaatii 10-20 vuotta hoitoa, mutta oireiden kanssa pystyy opetelemaan elämään. Itselläni hoitosuhde päättyi viime kesänä, joten voin vain harjoitella itse olemaan sairauteni kanssa. Olen myös miettinyt, että kuka minä olisin? Minkälainen minä olisin? Jos en enää kärsisi tästä persoonallisuushäirisötä. Ehkä en suuttuisi pienistä, ehkä en pelkäisi jäädä yksin, ehkä olisin sosiaalisenpi enkä vain sivustaseuraaja? Kuka sitä tietää?

Postauksen alussa kerroin, että kesti kauan tulla sinuiksi asian kanssa, mutta tätä tekstiä pidemmälle kirjoittaessa voin vain todeta, että persoonallisuushäiriön kanssa en ole vielä sinut. Häpeän asiaa todella, enkä puhu siitä, joten se unohtuu välillä niin läheisiltäni kuin myös itseltäni. "Masennushäpeästä" olen päässyt jo yli, siihenkin meni noin kaksi vuotta. Ehkä tämän postauksen ansiosta voisin hyväksyä itseni persoonallisuuhäiriöineen. Ainakin saan toivoa niin, eikö?

Monikaan ei ole uskonut masennukseeni, joten harvoille olen edes kertonut epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Se oli kova paikka kuulla, kuinka omat läheiset sanoivat sitä, että sekoitan vitutuksen masennukseen, ei edes silloin, kun sähköhoidoissa kävin, tietenkin ilman vastinetta. Itku ja suuri viha siitä tuli, onneksi jo nyt olen asian "unohtanut". Masennus on pysynyt aisoissa, vaikka olen synnyttänyt ja kaikennäköisiä sattumuksia ja takapakkeja on tullut, olen pystynyt sanomaan itselleni "ei tämä tähän kaadu".

Näillä asioilla en hae säälipisteitä, enkä toivottavasti vihamiehiäkään, pyydän silti pienen pientä ymmärrystä. En ole sekaisin tai hullu, vaikka persoonallisuushäiriöstä kärsinkin, ainoastaan minäkuvani on ihan hanurista. Pystyn hyvin elämään tätä omaa elämääni ja kasvattamaan lapsistani kelpo kansalaisia, Tony vierelläni ja tietysti myös läheiseni. Nostan hattua Tonylle, joka on kestänyt minua. Kaikki tarvitsisivat suodattimen, jonka avulla voisi suodattaa turhat äksyilyt sun muut.

Kiitos, että jaksoit lukea koko sekavan tekstin, vaikka se ei kevyimmästä päästä ollutkaan. Vastaan mielelläni kysymyksiin, jos niitä tulee. 

Aamuhetki

Minulta toivottiin "päivä kanssani" -postausta, mutta jotenkin sen toteuttaminen on todella hankalaa, joten ajattelin tehdä tälläisen "aamu kanssani" -postauksen sen sijaan. Yritän kuitenkin parhaani mukaan sellaisen tehdä, mutta en lupaa vielä milloin, ehkä ensi viikolla.

Meidän aamu alkaa yleisesti kello 7.30. Itse otan kupillisen kahvia ja heräilen puolen tunnin verran, katson puhelimella s-postit, Facebookin ja blogin. Tony tekee enimmäkseen iltavuoroja, joten Tony katselee lapsia tämän puolen tunnin ajan silmät puoliummessa.

Isabel saattaa katsoa lastenohjelmia herättyään aamupalaan asti, tai sitten leikkii Joacimin kanssa, kuten eilen aamulla.

Luna juoksee aina aamuisin perässäni joka paikkaan koko aamun, heti kun istuudun jonnekkin kisu köllähtää syliini, eikä välitä vaikka miten yrittäisi hätistää pois.

Kahdeksalta laitetaan Joacimille aamupala, puuroa ja 100ml maitoa. Samalla kun Joacim syö aamupalaa, joko minun tai Isabelin syöttämänä, laittaa Tony meille muille aamupalaa. Melkein aina meillä on neljän viljanpuuroa, joka alkaa itselläni tulla korvista ulos. En pysty syömään maitopohjaisia puuroja ilman mahakipuja ja kaurapuuro, no, on vaan tylsä.

Aamupalan jälkeen koira pääsee aamulenkille ja sen jälkeen menemme koko perhe ulos, kauppaan ja muille asioille, mitkä "pitää" hoitaa autolla, Tony kun menee autolla töihin. (paitsi silloin kun Isabelilla on treenit)

Joacim ei tykkää ulkovaatteista.

Tälläisiä meidän aamut ovat. Jos Tony menee aamuvuoroon ollaan lasten kanssa kotona siihen asti, että isi pääsee töistä. Myös poikkeuksia löytyy, kuten Bellan kerho ja kaupassa käynti jos jotain puuttuu. Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja viedä lapset aamusta ulos, oli Tony kotona tai ei, alkaa päivä paremmin kun on käynyt vähän pihalla heräilemässä.

Aamut on vaan se juttu <3

Tonyn Movemberlook päivä 12

-Tia

Isänpäivä

Meillä isänpäivä alkoi aamulla kello 8, kun Isabel tuli kertomaan Joacimin heränneen. Isabel ei millään meinannut malttaa antaa isin nukkua vähän pidempään, lahja kun olisi pitänyt antaa samantien. Loppujen lopuksi isi sai aamiaisen sänkyyn jo kello 9.

Aamiaisen jälkeen suunnattiin Tonyn isovanhemmille kahville, tuliaisena vietiin tietenkin kakkua isänpäivän kunniaksi. Isabel ei malttanut olla hetkeäkään paikoillaan ja kysyi koko ajan, että koska lähdetään? Neidillä siis oli tiedossa esiintyminen Etelä-Suomen aluekilpailussa.
Vihdoin ja viimein kello oli sen verran, että aloimme laittamaan esiintymisvaatteita päälle ja hiuksia nutturalle. Nutturan tein varmaan sata kertaa, eikä se siltikään ollut mielestäni hyvä. Olisiko teillä vinkkejä miten saada lapsen hiukset siistille nutturalle, ilman pullollista hiuslakkaa?

 Esiintyminen oli Korson LUMOssa, ja se meni hienosti. Aluksi luultiin ettei päästä katsomaan esitystä, koska emme lippuja ostaneet, mutta onneksi päästiin. Isabel keskittyi hienosti, niin kuin muutkin. Olivat jälleen kerran kaikki niin suloisia pikkutyttöjä isolla matolla.

Esiintymisen jälkeen lampsittiin Vaarini luokse vielä kahville. Olimme liian aikaisin paikalla, mutta onneksi emme joutuneet kauan odottelemaan pihalla. Vaarille myöskin oli kakkua tuliaisiksi. Äiti ja Olli tulivat myös vierailemaan samaan aikaan.
Isabelilla taisi jäädä esiintyminen päälle kun koko ajan piti heilua ja hyppiä ja venytellä tai sitten sen takia, että treenit jäi esiintymisen takia kokonaan välistä.

Kotona oltiin vasta setsemän jälkeen. Joacim nukahti tietenkin automatkalla ja herättyään kotona oli pienen miehen ääni aivan käheänä. Toiselle on iskenyt sitten flunssa, pöh. Edelleen on hymypojalla ääni käheänä ja nokka vuotaa.

Lapset simahtivat nopeasti, voiko ihanempaa näkyä olla kuin rauhallisesti nukkuvat lapset? <3

-Tia