tiistai 12. marraskuuta 2013

Isänpäivä

Meillä isänpäivä alkoi aamulla kello 8, kun Isabel tuli kertomaan Joacimin heränneen. Isabel ei millään meinannut malttaa antaa isin nukkua vähän pidempään, lahja kun olisi pitänyt antaa samantien. Loppujen lopuksi isi sai aamiaisen sänkyyn jo kello 9.



Aamiaisen jälkeen suunnattiin Tonyn isovanhemmille kahville, tuliaisena vietiin tietenkin kakkua isänpäivän kunniaksi. Isabel ei malttanut olla hetkeäkään paikoillaan ja kysyi koko ajan, että koska lähdetään? Neidillä siis oli tiedossa esiintyminen Etelä-Suomen aluekilpailussa.
Vihdoin ja viimein kello oli sen verran, että aloimme laittamaan esiintymisvaatteita päälle ja hiuksia nutturalle. Nutturan tein varmaan sata kertaa, eikä se siltikään ollut mielestäni hyvä. Olisiko teillä vinkkejä miten saada lapsen hiukset siistille nutturalle, ilman pullollista hiuslakkaa?




 Esiintyminen oli Korson LUMOssa, ja se meni hienosti. Aluksi luultiin ettei päästä katsomaan esitystä, koska emme lippuja ostaneet, mutta onneksi päästiin. Isabel keskittyi hienosti, niin kuin muutkin. Olivat jälleen kerran kaikki niin suloisia pikkutyttöjä isolla matolla.



Esiintymisen jälkeen lampsittiin Vaarini luokse vielä kahville. Olimme liian aikaisin paikalla, mutta onneksi emme joutuneet kauan odottelemaan pihalla. Vaarille myöskin oli kakkua tuliaisiksi. Äiti ja Olli tulivat myös vierailemaan samaan aikaan.
Isabelilla taisi jäädä esiintyminen päälle kun koko ajan piti heilua ja hyppiä ja venytellä tai sitten sen takia, että treenit jäi esiintymisen takia kokonaan välistä.









Kotona oltiin vasta setsemän jälkeen. Joacim nukahti tietenkin automatkalla ja herättyään kotona oli pienen miehen ääni aivan käheänä. Toiselle on iskenyt sitten flunssa, pöh. Edelleen on hymypojalla ääni käheänä ja nokka vuotaa.




Lapset simahtivat nopeasti, voiko ihanempaa näkyä olla kuin rauhallisesti nukkuvat lapset? <3

-Tia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti