Missä koti?

Musta tuntuu, että meillä kaatuu seinät täällä kotona päälle. Ollaan ratkaistu asia niin, että me ei olla koskaan kotona. Käydään nukkumassa, vietetään aamulla muutama tunti pesten pyykkiä ja taas mennään. Sen vuoksi blogikin on pysynyt hiljaiselossa. On jäänyt, myös lukematta muiden blogit.

Tämä paikka, jota myös kodiksi kutsutaan, tuntuu tunkkaiselta ja ahtaalta. Joka ikinen pieni asia ärsyttää. Laittiat on niin kamalan näköiset, että mielummin kulkisin täällä pimeässä, kun katselisin niitä. Uusi jääkaappi ei mahdu paikalleen, eikä meillä ole tarvittavia työkaluja pieneen purkutyöhön, joten keittössä on turha kolo ja jääkaappi väärässä päässä keittiötä. Liesituuletin ei toimi, keittiön tasot on liian matalat, tason ja yläkaappien väli liian pieni. Eteisessä on iso neliön mallinen kolo ilman parkettia. Patterit hohkaa punaista vaikka termostaatin säätäisi pienimmälle. Vessa on ahdas ja aivan liian sininen.
Perusteellisen siivouksen jälkeen ei tule enää sitä hyvää fiilistä, mikä siivouksen jälkeen tulee. Ei tee enää mieli siivouksen jälkeen rauhoittua, juoda kuppi kahvia ja vaan ihastella ja tuoksutella puhdasta ja siistiä kotia. Nyt siivouksen jälkeen vaan kipaisee pikasesti suihkussa, hörppää sen kahvin seisaaltaan ja samalla aivot raksuttaa, että mitäs seuraavaksi, minne sitä nyt lähtisi.
Kotiin ei myöskään ole kiva palata. Mielummin pysyttelisi toisten nurkissa tai mökillä, kun pakkaisi lapset autoon ja kääntäisi autonnokan kohti kotia. Tuntuu ettei lapsetkaan enää täällä viihdy, tai sitten se johtuu meidän vanhempien ajatuksista ja sanoista. Isabel kysyy aina mitä me huomenna tehdään, tai jos ollaan jossain liikenteessä ja kerrottaan, että nyt mennään kotiin, niin tyttö huutaa "ei kotiin, mä en halua kotiin". Joacimkin vaikuttaa paljon iloisemmalta muualla kuin kotona. Onhan tuo hymyileväinen ja iloinen kotonakin, mutta pojan ilme kirkastuu heti, kun huomaa, että ei ollakkaan enää kotona ja ihan hihkuu onnesta. Niitä hihkumisia harvemmin kotona kuulee, joskus kyllä, mutta todella harvoin.

Mikä tässä nyt niin mättää? Ehkä ollaan asuttu liian kauan täällä, kesällä tulisi kolme vuotta täyteen. Monille ihan normaalia asua 20 vuotta samassa paikassa, mutta ei mulle.
Mä olen lyhyen, kohta 24 vuoden aikana asunut 12 eri paikassa, muutettu siis on aika monesti. Pisin aika taitaa olla 4 ja puoli vuotta samassa osoitteessa, saavutushan sekin. Lyhyin taas kestoltaan noin vuoden, ehkä hieman alle. Kaksi vuotta taitaa olla mulle se oikea aika asua yhdessä osoitteessa, haluaisin oppia sen taidoin, että pystyy asettumaan aloilleen. Se taito olisi, myös lasten kannalta tärkeä, varsinkin kun Isabelilla alkaa reilu vuoden päästä eskari. Ei ole lapsesta hauskaa vaihtaa koulua, itse olen ollut kolmella eri ala-asteella, kahdella eri yläasteella ja kahdessa eri ammattikoulussa, joten sanon tämän kokemuksesta.

Toivon, että saadaan pikaisesti jonkun näköisiä päätöksiä aikaiseksi, koska haluisin myös nauttia kotona olosta, mutta täällä se ei vaan enää onnistu. Mitkään järjestysten vaihdot, verhojen vaihdot sun muut ei vaan enää auta, ehkä muutamaksi päiväksi korkeintaan, vaikka ennen ne on auttanut paljon.

Vielä löytyy yksi syy miksi kotona olo ei vaan kiinnosta

Pienen pieni yllätys löytyi meidän parvekkeen lasista, kun kotiuduttiin kyläily reissusta. Mitäs ihmettä?! Kuka idiootti on keksinyt, että on kiva heittää kananmuna toisten parvekelasiin? Kananmunaa löytyi myös katosta, partsin tuoleilta ja pöydästä, kuin myös olohuoneen ikkunasta. On tainnut heittäjällä olla aika paljon voimaa, että on saanut kananmunan leviämään ikkunoiden välistä aika pitkän matkan toiseen ikkunaan. Heti tietenkin otin itseeni tämän, mutta hetken rauhoituttuani ajattelin, että tämä on vaan teini-idioottinen tekosia, mutta pidin sitä silti myös "merkkinä", että nyt on aika vaihtaa maisemaa, mahdollisimman nopeasti.

-Tia

Menoa ja meininkiä

Nyt on pidetty vähän pidempää blogi taukoa. Kone on pysynyt kiinni ja jos Tony on sen vahingossa mennyt aukaisemaan, olen pysytellyt koneesta kaukana. Mutta huomenna tulossa vähän infoa tauon syistä. 

Nyt kuitenkin haluan kertoilla mitä me oikein ollaan touhuiltu.

Ollaan oltu paljon pois kotoota, oikeastaan ollaan käyty kotona vaan nukkumassa. Tiedossa on pienoinen kuva pläjäys, selitysten kera, tietenkin. 

 Tonyn pikkusisko teki Tonylle letin, eikö olekkin söpö?

Ollaan vietetty paljon aikaa Tonyn äidin luona, ollaan oltu viemässä nuorimmaista eskariin, Tony on käynyt valmentamassa, myös ollaan "piipahdettu" ihan muuten vaan. Siellä aika vaan menee hurjaa vauhtia, eilenkin havahduttiin vasta yhdeksän aikaa, että muuten kotiin pitäisiä lähteä. 

Oltiin hurjia ja otettiin juna Helsinkiin. 

Mun  mummi totesi mulle, että Isabel on niin hyvä kameran edessä, että voi kysellä lastenvaate kuvauksiin Isabeliä. Otettiin neuvosta vaari ja käytiin  Studio Elitellä otattamassa Isabelista koekuvia. Koekuvaukset meni lopulta hyvin, alkujärkytyksestä (lue: huutoitkusta) kun selvittiin, tuli kuvista hienoja. Isabel tykästyi hommaan, joten sovittiin aika mallikansio kuvauksia varten.

Jätkä veti hirsiä tyytyväisenä, eikä ollut moksiskaan kamalasta pakkasesta.

"Nana, mä vähän haluisin repiä sua korvasta"

"Enkö mä muka saa tehdä niin?"

Paljon ollaan vietetty aikaa, myös mun äidin luona. Lapset tykkää niin kovasti mummista ja papasta, Isabel aina kyselee koska pääsee uudestaan mummin luokse. Joacimista varmaan kaikkein kivointa mummilla on tila, siellä saa mennä hirveällä vauhdilla pitkiä matkoja suuntaan ja toiseen. Joacim tuntuu oikein nauttivan kun saa vaan vaellella pitkiä matkoja ja aina välillä pysähtyä tutkimaan jotakin todella mielenkiintoista. Tietty itsekin viihdyn siellä oikein loistavasti, ollaan äidin kanssa todellla läheisiä, soitellaan useasti ja äiti pyytää käymään. Tietty useasti, myös niin, että mä soitan ja kysyn ilmoitan, että ollaan sinne tulossa. 

 

 Voi tuota hampaatonta. Isabelilta lähti jo kuudes hammas. 

Ollaan hytisty kylmästä, kun täällä on pakkanen paukkunut. Eilen illalla, kun kotiin ajeltiin oli pakkasta -21,5 astetta. Tänään kuitenkin käytiin näyttämässä nenuja auringolle, vaikka mittari näyttikin -18. Kiitoksia Essille taas ulkoilu seurasta ja kuvista. Oma kamera oli tietenkin kotona laturin päässä, enkä saanut kuvia otettua itse.

-Tia
Ps. Onko kiinnostusta lukea ja katsoa Isabelin "mallikuvia"? Kuvia on todella paljon, sen takia kyselen. Jos kiinnostusta ei niin hirveästi löydy, niin laittelen vain kuvaajan valitsemat ja muokkaamat kuvat. Joten rohkeasti vaan kommenttia tulemaan jos kiinnostusta löytyy, joko tänne tai blogin Facebook-sivulle!

Ulkoilua

Mä muokkasin videota varmaan 100 kertaan, mutta aina Youtube sanoi mulle, että "et ole kirjautunut" tai "tapahtui virhe". Lopulta sainkin sen valmiiksi, mutta Youtube olikin päättänyt leikellä sitä oman maun mukaan, pöh. Ajattelin sen silti laittaa teille näytille sellaisenaan, koska en enää jaksa yrittää 100 kertaa uudelleen.

Lapsi on terve, kun se leikkii, eikö se niin mene? Ja miehet on isoja vauvoja, vai mitä? No Tonyllä ainakin oli hauskaa!

-Tia

Tarina hiusten takana

Mulla on ollut jos jonkin värisiä hiuksia; tumman ruskeaa, mustaa, vaalean ruskeaa, oranssia ja punaista, mutta aina olen vaalentanut hiukset takaisin blondeiksi. Oma hiustenväri on maantienharmaa, en tykkää yhtään, vaikka yhdessä vaiheessa olinkin kasvattamassa omaa väriä takaisin, en vain jaksanut koko ajan värjäillä. Kuitenkin jossain vaiheessa kyllästyin ja värjäsin takaisin blondiksi.

Tässä kuvassa on melkein kokonaan oman väriset hiukset, ainoastaan latvoissa blondia väriä

Mä olen viimeksi ollut punapää ala-asteella 5-6 luokalla ja olen aina sanonut Tonylle, että en varmasti enää punaiseksi halua värjätä, tunha edes haaveilla. Selvennettäköön, että Tony pitää punaisista hiuksista todella paljon.... miehet. :D

Haaveet punaisista hiuksista kuitenkin alkoi jo muutamia kuukausia sitten, mutta en viitsinyt puhua kenellekkään niistä. Olen todella laiska hoitamaan hiuksia muutenkin ja punainen väri on sellainen jota pitää hoitaa kunnolla, jos sen haluaa pysyvän punaisena. Selailin netistä vinkkejä viikoksi, miten punaisia hiuksia kannattaa hoitaa, että väri säilyy hyvänä, ilman joka viikkoista värjäämistä. Sieltä löytyikin muutamia hyviä vinkkejä, mitä aion kokeilla värin säilyttämiseksi. Tietenkin se niin ihastuttava juurikasvu on aika ajaoin värjättävä piiloon.

Lopulta kuitenkin jouluna aikaan tein päätöksen, että värjään hiukset punaiseksi. Kysyin vielä Marpan mielipidettä ja sain peukun noston ja hiusten värjääjän. Samalla sovittiin, että väri laitetaan heti uuden vuoden jälkeen. En kertonut Tonylle ollenkaan meidän suunnitelmista, koska halusin sen olevan yllätys. Ilme kyllä oli näkemisen arvoinen, eikä Tony tunnu vieläkään "päässeen yli" punaisista hiuksistani. Heh. No toivotaan, että kohta ei enää ihan joka hetki kuulu "hei, punapää".

Siinä vielä lyhyt video pätkä Tonyn ensi reaktiosta.

-Tia

Lelu räjähdys olohuoneessa

Ihan muutama päivä sitten juttelin äidin kanssa ja äiti naureskeli, kun Joacim ei millään halua istua, koska hänellä on niin kova kiire joka paikkaan. Se on totta se, nyt kuitenkin tilanne on hieman muuttunut. Joksu jaksaa istua lattialla (polvillaan) jos hän tutkii jotain. 

Joacimia on alkanut myös viimein kiinnostaan omat lelut. Poitsu jaksaa keskittyä omilla leluilla leikkimiseen jo uskomattoman pitkiä aikoja. Tässäkin on tietty yksi mutta, nimittäin poika ei viihdy yksin lelujensa kanssa, vaan tarvitsee äidin viereen lattialle istumaan. Joksu kyllä keksii kaiken näköistä tekemistä ilman lattialla istumista, mutta yleensä se tietää lisähommia äidille, koska edelleen pojan suosikkipuuhat on repiä kattilat ja kipot keittiön kaapista, ja jos vain löytää lehtiä tai muita papereita on niitä ihana maistella ja repiä pieneksi silpuksi.

Joacim on muutenkin ollut vähän hassupoika viime päivinä. Aina välillä leikkien lomassa on pakko päästä antamaan äidille hali ja hetken aikaa vaan istuskella sylissä. Joksu on ollut myös aivan super hyvällä tuulella ja höpötellyt ahkerasti. Mutta tuota syliin kiipeämis vimmaa en ymmärrä. Ihanaa ja suloistahan se on, mutta hassua.
Joksu harjoittelee myös taputtamista, muutamia kertoja poika on taputtanut hienosti, mutta eihän mulla se kamera silloin kädessä ole. Ne tilanteet vain menevät niin nopeasti ohi. No kohta varmasti saan hienot taputukset tallennettua muistoksi!

Joacim on myös alkanut "kiusata" Isabelia. Tiedän, että ei tahallaan "kiusaa", mutta neiti joka päivä "kantelee", useita kertoja. Aina sama laulu "Joacim repii hiuksista", "Joacim ottaa kädestä". Yksi ylitsepääsemättömän hauska luritus tuli muutama päivä takaperin "Joacim pamautti mua kaapin ovella päähän", voin myöntää, että nauroin, ei ehkä olisi saanut, mutta en vain voinut mitään. Yritin naurun lomasta tytölle selittää, että ei se Joacim tahallaan, ei se vielä ymmärrä. Lopulta neiti itsekkin nauroi.

-Tia

Mitä äitiysloman jälkeen?

Kelan kirjekuori tipahti postiluukusta eilen ja kuoren avaamisen jälkeen todellisuus iski suoraan päin pläsiä. Kirje kertoi kotihoidontuen alkavan 14.1.  Nytkö se jo loppuu? Muutama päivä enää jäljellä äitiysvapaata, maanantaina se onkin ohi.
Tämä yhdeksän kuukautta on mennyt hurjaa vauhtia, mutta onneksi saan vielä hetken aikaa viettää aikaa lasten kanssa kotona, koska työkuviot ovat vielä hieman epäselvät.

Isabel aloitti perhepäivähoitajalla heti, kun äitiysvapaa päättyi. Se oli kamalaa, Isabel oli niin pieni. En nähnyt tytön ensiaskeleita vaan perhepäivähoitaja näki ne. Tyttö esitteli uutta taitoaan, kun olin häntä hakemassa pitkän työpäivän jälkeen ja käveli vastaan, itkuhan siinä tuli. Monta kertaa työpäivän aikana podin todella huonoa omatuntoa, kun näin toisia äitejä lastensa kanssa, yhtä monta kertaa nielin itkuni, enhän asiakkaan luokse voinut mennä naama punaisena itkusta. Tätä samaa jatkui melkein vuoden töihin menon jälkeen, jonka jälkeen se onneksi alkoi helpottaa. Mutta nyt haluan nauttia lasteni seurasta olemalla kotona.

Touhuan paljon lasten kanssa kotona, kun Tony on töissä. Istuskelen lattialla, yritän saada Joacimin innostumaan omista leluista ja samalla autan Isabelia pukemaan Barbielle tai nukelle uudet vaatteet.  Lasten kanssa on kivaa, vaikka välillä tuntuukin ettei kiinnostaisi istuskella lattialla ja touhuta, mutta heti kun sen tekee, antaa se niin paljon takaisin.

Siinä samassa lasten kanssa touhuamisen lomassa, pystyy myös hyvin siivoilemaan lasten vaatekaapit tai lelulaatikot. Viimeksi siivosin molempien lapsien kaapit ja karsin kovalla kädellä pienet ja "en tykkää" vaatteet pois. Joacim ei vielä (onneksi), kerro mitä vaatteita haluaa pitää päällään ja sain ihan rauhassa itse päättää mitkä vaatteet heitin kirpparikassiin. Isabelin kanssa vaatekaapin siivoaminen ei olekkaan ihan niin helppoa, hän kun tietää tasan tarkkaan mitä haluaa kätyttää ja mitä ei. Kulostaa ehkä helpolta, mutta sitä se ei ole. Neiti kun haluaisi säästää melkein kaikki, myös ne lahkeista pieneksi jääneet housut, mutta onneksi päästiin yhteisymmärrykseen ja paljon lähti vaatteita, niinkuin kuvasta näkyy.

 Kirpparille menevät vaatteet

-Tia

Mamma ulos

Oltiin ajamassa Marpan kanssa kauppaan viime lauantaina ja satuttiin ajamaan meidän "nuoruus vuosien" kuppilan ohi ja mietittiin milloin seuraavan kerran päästäisiin ulos. Kauppareissun ajan pohdittiin ja päätettiin lähteä samana iltana, kunhan Tony pääsisi töistä kotiin. Extempore reissut vaan on kaikkein parhaimpia. Meillä oli hauskaa, todella hauskaa!
Manasin Marpalle baarissa, että värjään hiukset takaisin blondeiksi, koska muutamia yli-innokkaita sai hätistellä, jopa mun numeroa kyseltiin, hah. Totesin vaan, että "et sä mun numeroa halua, mulla on kaksi lasta ja aviomies kotona". Nopeasti lähti kaveri lätkimään sen jälkeen. Naurattaa vieläkin. Mikähän siinä on, että niin monet miehet tykkää punapäistä?

Ilman tapaturmiahan ei kunnon kuppila-iltaa ole. Blogin Facebook-sivuilla jo kerroin, kuinka jätin sormet ovenkahvan ja seinän väliin, kun avasin oven turhan suurella voimalla. Seurauksena jomotus oikean käden etu- ja keskisormessa, vielä tänäänkin. En pysty avaamaan pilttipurkkia, saati sitten limupulloa oikealla kädellä ollenkaan.

-Tia

Uusi ulkoasu

Mitäs mieltä olette blogin uudistuneesta ilmeestä?

UV

Vuodenvaihdetta vietettiin mökillä, niin kuin viime vuonnakin, rauhallisissa merkeissä. Syötiin, saunottiin, syötiin 12 viinirypälettä, katsottiin tv:tä ja mentiin nukkumaan. Perussettiä siis. Meillä oli tarkoitus juhlistaa uutta vuotta kunnolla, koska lasten piti mennä Tonyn äidille hoitoon, mutta hän perui sen muutamaa päivää ennen. Hieman harmitti, jos suoraan sanotaan, mutta ehkä kuitenkin ihan hyvä, koska ei se aikuisten juoma oikein uponnut, juuri ja juuri sain yhden saunasiiderin kaadettua kurkusta alas.

Me lähdettiin mökille jo maanantaina ja tultiin kotiin vasta torstaina päivällä. Minna ja Riku tuli meidän seuraksi "juhlimaan" uuden vuoden aattona, monen mutkan kautta. Ehkä jo ensi kerralla löytävät suoraan perille? :D

Ilma ulkona ei näyttänyt kauhean houkuttelevalta, mutta silti lähdettiin ulkoilemaan. Kuvia ei löydy kuin ulkoilusta. Aina se kamera unohtuu, kun ystäviä on vieressä.

Tony aloitti korjaamaan iPhonen näyttöä, mutta loppu metreillä Tony huomasi yhden osan liikahtaneen paikoiltaan pois ja joutui uudestaan ottamaan akun irti. No siinä kävi vähän köpelösti, nimittäin akun joku virtapiuhataijoku, meni poikki. Nyt Tony saa odotella uutta akkua, ennen kuin saa taas puhelimensa käyttöön.

-Tia

Lasten lahjat

Postaus sisältää miljoona kuvaa, koska lasten lahjoja oli niin paljon. Mun ja Tonyn lahjoista teen postauksen erikseen.

Joacimin lahjat

Joacim sai myös ihanat pikku töppöset, mutta unohdin kokonaan ottaa niistä kuvan.

Isabelin lahjat

Sellaisia lahjoja Joulupukki toi lapsukaisille. Molemmille aika paljon vaatteita, mikä oli myös toiveena, Bellalla kun noita leluja riittää, vaikka muille jakaa.

-Tia