Ystävyyttä on monenlaista ja jokainen kokee ystävyyden eri tavoin. Toiselle ystävä on sellainen kenelle purkaa sydäntään ja toiselle ystävä on kaveri kenen kanssa käydä ulkona. Minun mielestä ystävällä ja kaverilla on suuri ero ja lausahdus "mielummin pari hyvää ystävää kuin 10 kaveria" kuuluu omiin sanontoihin, vaikka välillä koen, että olisi kiva jos olisi pari ystävää lisää.
Ystävyys on minun mielestä molemmin puolista kuuntelua, välittämistä, ymmärrystä, hiljaisuutta, huumoria, sekä pientä häröilyä. Ystävän kanssa ei tarvitse väkisin keksiä puhuttavaa jos ei nyt vaan ole mitään asiaa ja saa olla täysin oma itsensä. Ystävän kanssa voi vaan olla ja katsoa vaikka telkkaria. Ystävyydessä pidän myös tärkeänä luottamusta. Minulla on ollut ystäviä, jotka ovat todella tärkeitä, mutta luottamus, elämäntilanteet ja arvot ovat vieneet meidät erilleen. Edelleen olen sellaistenkin kavereiden kanssa yhteyksissä silloin tällöin, mutta yhä harvemmin ja yleensä keskustelut jää pelkäksi viestittelyksi.
Minulla on ollut aina yksi hyvä ystävä, jonka kanssa ollaan yhdeksän vuotiaista lähtien tunnettu. Meillä on ollut paljon aikoja, joilloin ei olla nähty, mutta silti aina ollaan löydetty meidän yhteiset jutut. Nyt viime vuosina, sanotaanko, vaikka viimeiset yhdeksän vuotta ollaan oltu enemmän tekemisissä. Ja vuonna 2015 nähtiin lähes päivittäin, koska käytiin samaa koulua. Nyt molemmat elämme niin sanottuja ruuhkavuosia, mutta yritämme silti löytää aikaa nähdä, myös ilman lapsia.
Olen aina miettinyt, että joko ujouteni tai sitten vaan perusluonteeni työntää ihmisiä pois, enkä osaa tutustua uusiin ihmisiin. Olen ollut sitä mieltä, että aikuisiällä on todella hankala löytää uusia ihmisiä elämään, saatikaan ystäviä. Onnekseni voin todeta, että olen aikuisiällä löytänyt uusia ystäviä, nimittäin meidän naapurit. Toinen naapureista tosin muutti pois viime kesänä, mutta ollaan silti yhteyksissä ja nähdään melko usein. Meillä on melkein saman ikäiset pojat, jotka tykkää toisistaan kovasti ja ovat tämän vajaan vuoden tuntemisen jälkeen tulleet parhaiksi ystäviksi. Myös me äidit ollaan ystävystytty siinä samalla. Ollaan toistemme tukena ja autetaan lasten hoidossa. Meissä on myös paljon samaa, joten juttua riittää.
Toinen uusi tuttavuus on meidän toinen naapuri, jonka kanssa on tullut istuttaa iltaa ja liimailtu srtasseja Beltsin pukuun. Paljon ollaan puhuttu vaikeistakin asioista, ja koen että meistä voisi tulla ihan hyviäkin ystäviä. Aika näyttää.
Se minun täytyy sanoa, että ilman ystäviä elämä olisi aika tylsää ja yksinäistä, vaikka oma perhe onkin tärkeä ja rakas. Joskus vain kaipaa seuraa ja juttukaveria perheen ulkopuolelta.
Mitä ajatuksia ystävyys sinussa herättää, mikälainen sinun mielestä on hyvä ystävä?
-Tia
