Unelma

Hei vaan moi!

Uudet tuulet puhaltavat ja kovaa.

Ilmoittauduin jo maaliskuussa työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Kotona oleminen alkoi ottaa koville, olin pahalla tuulella 24/7. Halusin haasteita ja parantaa meidän taloudellista tilannetta.

Tällä hetkellä istuskelen 40 päivää työkkärin osoittamassa uravalmennuksessa Edupolissa ja lapset pääsivät leikkimään päiväkotiin toisten lasten kanssa. Ensimmäisellä viikolla hihkuin innosta koko ajan, pääsinhän pois neljän seinän sisältä, ihan aikuisten seuraan. Nyt en muuta voi sanoa, kuin haukotus. Edelleenkään en voisi kuvitella jääväni kotiin, koska mun pääkoppa vaan tuntuu kaipaavan pois niitten tuttujen seinien sisältä, mutta silti. Tämä kyseinen kurssi on mulle henkilökohtaisesti aika turha. Asiat mitkä täällä ollaan, käyty on mulle ennestään hyvinkin tuttuja. Nyt ei päde sanonta "kertaus on opintojen äiti", koska nämä asiat ovat aivan liiankin tuttuja ja loppuun kulutettuja.

Ja kaiken lisäksi, mä tiedän mitä mä haluan. Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni mulla on OMA, oikea, iso unelma, jota kohti menen ja lujaa. Hävettää ihan myöntää, että minkään asian eteen en varmasti ole tehnyt näin paljon töitä koskaan. Minkään asian kanssa en ole paremmin sietänyt pettymyksiä kuin tämän. Mä haluan KOULUUN. Mä haluan itselleni ammatin ja nyt mä todella tiedän minkä.

Sama ammatti mulla oli 15–16 vuotiaana mielessä. Pääsin lähemmäksi silloin haluamaani ammattia, koska pääsin opiskelemaan. Sitten sain jonkun ihme idean ja lopetin koulun. Selittelin kaikille, myös itselleni kaiken näköisiä syitä.

Melkein 10 vuotta eteenpäin elämässä edennyt, enkä ole saavuttanut mitään. (paitsi lapset tietenkin <3 ) Sätin itseäni, kuinka tyhmä olin! En voi oikein uskoa, kuinka tyhmä ihminen olin 16-vuotiaan kun koulun lopetin

Nyt kuitenkin vanhan toiveammatti on nostanut päätään, enkä ole sitä järki- enkä tunnesyin saanut vaiennettua, joten ole tehnyt päätökseni. Mä menen opiskelemaan, maksoi mitä maksoi. On se sitten raha, uni tai järki, maksan sen silti. Koska mä oikeasti haluan, ja mun on vaan nyt pakko saada se mitä haluan.

Olen soitellut kaikkiin mahdollisiin kouluihin ja tiedustellut vapaita paikkoja, no yllätys, niitä ei ole. Pääsin oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksolle, mistä olisin saanut ponnahduslaudan omalle uralleni, mutta rahoitus syistä jouduin paikan perumaan. Olen soitellut oppisopimustyöpaikkoja, mutta ne näyttävät olevan kiven alla. Olen hakenut niin aikuispuolelle kuin NAO koulutukseen.

Nyt vaan odotellaan, heitetään keikkaa ja toivotaan parasta!

-Tia

ps. Mitäs teille kuuluu, löytyykö ruudun takaa enää ketään?

 En pyytele anteeksi blogihiljaisuutta, yksin kertaisesti jostain on vaan pakko ollut nipistää lisää aikaa muille jutuille ja nyt se oli blogi. Ja toinen juttu, tämä blogi ei tunnu enää ihan omalle. Aina on vaikea aloittaa uudestaan vanhaa, mutta jotenkin tuntuu, että tämä blogi olisi jo mennyttä aikaa, koska meidän elämässä on tapahtunut niin paljon muutoksia. Yritetään silti ;)