perjantai 6. syyskuuta 2013

Uimassa

Päätettiin torstaina lähteä käyttämään koiria uimassa kun Dana ja Susan Hirmu rakastaa uimista yli kaiken. Koirat ovat uusia tuttavuuksia keskenään mutta ensimmäisen pienen murinan jälkeen koirat tulivat toimeen loistavasti, kuin vanha pariskunta.


Äly ja väläys




Hirmu










Koirat halusit välillä jotain muutakin tekemistä kuin uimista.




Dana löysi jotain mielenkiintoista, kaivoi ja yritti sukeltaa.

Hirmu yritti koko ajan saada Tonyä riehumaan tai heittämään keppiä, lopulta Tony näki parhaaksi istua penkille, ja sen jälkeen koirat lopettivat pörräämisen Tonyn ympärillä
Kaikki meni oikein loistavasti, lukuunottamatta muutamaa murinaa kepistä mutta ne oli ohi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Koirilla näytti olevan hauskaa, mutta kävivät hieman ylikierroksilla uimisen jälkeen. Kotiin kun päästiin Dana ainakin meni saman tien omalle pedille nukkumaan.

-Tia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti