torstai 14. helmikuuta 2013

Neuvola

Kävin neuvolassa tiistaina. Ei ollut ihan niin kiva käynti kuin yleensä. Sydänääniä kuunnellessa vauvan sydämestä kuului lisälyöntejä.
Neuvolatäti kysyi että käykö että pyytää kollegan kuuntelemaan myös, mutta ei kertonut vielä silloin mitä sieltä oikein kuului. Itkua pidätellen odotin neuvolatätiä takaisin.
Kollega tuli kuuntelemaan ja sanoi niistä lisälyönneistä. Vauvalle tuli samalla kamala hikka joka häiritsi pahasti sydänäänien kuuntelua.
Neuvolatäti kirjoitti lähetteen kätilöopistolle, ja suuntasin sinne suoraan neuvolasta. Soitin matkalla Tonylle asiasta, itkuhan siinä tuli kun kerroin mihin olen menossa ja minkä takia.

En meinannut millään löytää parkkipaikkaa sieltä ja ajelin hermostuksissani moneen kertaan edestakaisin, lopulta onneksi löysin parkkipaikan.

En tiennyt ollenkaan missä siellä on päivystys, onneksi info-tiskin takana oli henkilökuntaa jolta pystyin kysymään. Painelin ohjeiden mukaisesti neljänteen kerrokseen ja löysin onneksi perille. Ilmottauduin ja kätilö kertoi ettei lähete ollut vielä saapunut, mutta onneksi otti neuvolakortin ja kyseli minkä takia olen siellä.
Kysyi että olenko kerinnyt syömään ja olenko juonut kahvia. Enpä tietenkään ollut syönyt ja aamukahvin olin tietenkin juonut. Sanoi että voi ihan siitä johtua, ja kerkesin siinä ajattelemaan että "nyt se lähettää mut kotiin".  Laittoi mut sydänkäyrille kuitenkin ja toi sinne lasin mehua ja banaanin aamupalaksi, kertoi samalla mistä huomaan lisälyönnit. Sain olla ihan itsekseni siellä huoneessa, tunnin ajan makasin käyrässä ja katselin melkein koko tunnin kuinka vauvan sydämensykkeet meni. Huomasin muutamia lisälyöntejä, mutta niitä ei kovin paljonkaan tullut.





Tunnin jälkeen kätilö tuli päästämään mut käyriltä ja sanoi että sydänkäyrä näyttää ihan ok:lta, mutta kun lähetteellä olin tullut niin lääkäri ultraa vauvan ja kuuntelee vielä sydäntä.
Odottelin odotushuoneessa todella pitkältä tuntuvan 1,5 tuntia, sen jälkeen lääkäri otti mut vastaan. Kyseli ensin voinnin ja katseli papereita. Sanoi samalla katsovan kohdunkaulan tilanteen ennen ultrausta, kohdunkaulan tilanne oli ihan normaali, pehmeä, kiinni ja 3cm.

Lääkäri ultrasi sydäntä ja sanoi sen olevan kunnossa, kuunteli myös, lisälyöntejä ei kuulunut vaan ihan normaali tasainen sydämensyke. Mittasi samalla vauvan kokoa kun kerta siellä olin, 1843g saatiin painoarvioksi. <3 Sanoi että vauvalla näyttää olevan kaikki loistavasti masussa ja kertoi että lisälyönnit sydämessä ovat hyvin yleisiä sikiöillä kun sydän ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt.
Suuri kivi vierähti omalta sydämeltä kun sain kuulla että vauvalla on kaikki hyvin.

-Tia
ps. Loput neuvolakuulumiset löytyy tuolta ylhäältä "salamatkustaja"-sivulta 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti