sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Lapsimalli

JEE! Nyt on Isabel mallitoimiston listoilla ja tytön kuvat mallitoimiston kotisivuilla, nähtäväksi jää saako tyttö "keikkoja" vai ei.




Käytiin 6.3 Jade model:issa ottamassa Isabelista kuvia mallitoimiston sivuille. Mallitoimiston väen ensireaktio Bellasta oli: "IHANAA sulta puuttuu etuhampaat!!". Että näin. Isabel oli heti sen jälkeen elementissään ja höpötteli kaikille koko ajan ja oli innoissaan, kun pääsi taas kunnon kameran eteen. Tyttö joutui hetken odottamaan, koska täytimme kaiken näköisiä lippu lappuja ensin ja sen jälkeen kuvaaja vähän kyseli Isabelilta harrastuksista sun muista. Ja onneksi pakattiin voikkavaatteetkin mukaan, koska Isabel sai puolessa välissä kuvauksia vaihtaa vaatteet.

H-hetki kun koitti niin Bellalta kysyttiin mikä on tytön lempimusiikkia ja tyttöhän innoissaan vastaa että Robin, jonka jälkeen koko toimistossa kaikui Robinin musiikki. Se todennäköisesti rentoutti tyttöä entisestään ja tyttö alkoi itsenäisesti poseeraamaan ja näyttämään erilaisia asentoja, ainoastaan katse välillä hieman harhaili muualla, kuin kamerassa. Kuvaaja oli oikein innosissaan ja kannusti tyttöä koko kuvausten ajan.
Kuvista tuli oikein hyviä, kuvaajan suurin ongelma taisi olla Bellan jalkojen mahduttaminen kuvaan kun tyttö teki spagaattia. Kaikilla oli oikein mukavaa ja päivästä jäi hyvä fiilis kaikille, Bellalle varmasti paras. Ei tahtonut millään rauhoittua koko päivänä kun oli niin täpinöissään. Puhua pulputti automatkalla, minkälaisiin mainoksiin hän mahdollisesti pääsisi.

Loppuun vielä kuvat, jotka otettiin Jade model:issa

Annamari Merta/Jade Model

Annamari Merta/Jade Model
Annamari Merta/Jade model

Annamari Merta/Jade model

-Tia

5 kommenttia: