sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

TOIVEPOSTAUS: Kun sanoimme tahdon

Tänään vietetään meidän toista hääpäivää, joten sen kunniaksi saatte pienen kurkistuksen meidän häihin.



Alun alkaen meidän piti viettää isohkot kirkkohäät kesällä 2012, kirkko ja juhlapaikka oli valittu, kaikki suunnitelmat valmiina. Jouduimme kuitenkin isot häät perumaan, koska ne vievät paljon rahaa ja eikä meillä silloin ollut mahdollista säästää rahaa. Peruttiin häät ja harmittamaanhan se jäi. Pohdittiin mitä mahdollisuuksia meillä nyt on. Hoksattiin, että nythän on karkausvuosi, joten voisimme mennä naimisiin karkauspäivänä, vähän niinkuin salaa kaikilta. No, ajatuksen tasolle se jäi, päivä siirtyi seuraavaan perjantaihin ja juhlat paisui, lopulta äiti halusi järjestää kunnon juhlat ja vieraitakin oli kolmisenkymmentä. Juhlia juhlittiin äidin luona.


Vietin "perinteisesti" edellisen yön äidin luona Isabelin kanssa. Leivottiin ja valmistettiin kämppää juhlakuntoon. Aamulla äiti laittoi hiuksiini kiharrus patukoita ja niiden päälle kuvassa olevan huivin hiusten suojaksi, koska jatkoimme tarjoiltavien tekoa. Meikkasin ja laitoin kampauksen itse ennen maistraattiin lähtöä. Piipahdin pikaisesti ennen maistraattiin menoa vielä työpaikalla hakemassa kortin ja näyttäytymässä viimeistä kertaa neitinä.


Tony nukkui yksinään kotona, eikä Tonykään päässyt helpolla. Puku oli jäänyn mun äidin luokse ja ilmeisesti muutenkin Tonyllä oli omat aikataulut mennyt ihan mönkään. Miehet, huoh.


Meidät vihittiin Tikkurilan maistraatissa. Meidän oli vaikea pidätellä naurua, kun vihkijä kertoi avioliiton olevan perheen perustamisen ensi askel, no me vähän otettin varaslähtö perheen perustamisen kanssa.

 Ensimmäinen allekirjoitus uudella sukunimellä


 Vihkimisen jälkeen kaikki vieraat tulivat onnittelemaan uutta avioparia.
Voikun noi lapsukaiset on ollut pieniä kaksi vuotta sitten <3

Tuore aviopari

Kakun leikkaus, kumpi määrää kaapin paikan?



Juhlat onnistuivat hyvin ja kaikki tuntui viihtyvä. Ruokaa oli riittävästä ja päästiin leikkaamaan hääkakku. Nyt me ei päästä yhteisymmärrykseen, kumpi sen kaapin paikan päättää, koska Tonyltä, kun kysyin vastasi, että hän kerkesi polkaisemaan jalalla lattiiaa ensin, mutta mun muistikuvien mukaan, se olin kyllä minä. Hehe, niin se aika vaan kultaa muistot, vai miten se meni.
Häätanssikin tanssittiin Jipun ja Samuli Edelmanin tahtiin, Isabelkin pääsi lopputanssiin mukaan. Häätanssin jälkeen lapsivieraat lähtivät, Isabel lähti Tonyn äidin matkaan ja meillä alkoi aikuisten bileet.



Hääleikkejäkin leikittiin. Yksi ainoa väärä vastaus, jouduttiin siis jokaisella oikealla vastauksella hörppimään Ufo-shotit. No hyvinhän se pieni pullollinen Ufoa saatiin menemään. Lopputulos vaan Tonyn kohdalla oli vähän heikompi.


Nimittäin tuore ukkomies sammui sohvalle. Saatiin Tony kuitenkin hereille pienten unien jälkeen ja me "nuoriso" lähdettiin jatkamaan iltaa vielä paikalliseen. Poke siellä oli todella ystävällinen ja päästi meidät ilmaiseksi kuppilaan, kun Tony kertoi, että hän viettää häitään tänään. Lopulta kaikki me, jotka kuppilaan lähdettiin, löytyi meiltä aamulla. Paitsi Minna, joka asui silloin vielä meidän yläkerrassa.

Juuso oli löytänyt hyvän paikan nukkua. Tonyn veli joutui tyytymään sohvaan.


Sellaiset oli meidän häät, ei ehkä ihan perinteisestä päästä, mutta juhlittiinpa silti. 2016 olisi tarkoitus kirkossa käydä siunaamassa avioliitto ja järkätä kunnon hääjuhlat. Mä kun ostin itselleni hääpuvun ennen kun tiesin meidän häiden siirtämisestä.

-Tia
ps. Olin vissiin vähän isompi sillon, kun nyt? :/

1 kommentti:

  1. Kiitos toivepostauksesta. :) 2016 häitä odotellessa. ;)

    VastaaPoista