maanantai 24. maaliskuuta 2014

TOIVEPOSTAUS: Musa muistot

Multa on pyydetty, että listaisin biisejä jotka nostattaa muistoja mieleen, joten tässä tämä nyt olisi. Kappaleet Youtubepalkkien ja pienten selitysten kera. Biisit ei ole missään järjestyksessä.

Rähinä - Lasken mun katseen

Tämä biisi sai kyyneleet silmiin joka kerta, kun tämän kuulin, edelleenkin nostattaa ihokarvat pystyyn. Odotin Isabelia silloin ja yksi kerta jäi pysyvästi mieleen. Oltiin juuri tultu Tonyn kanssa äitiysneuvolasta ja oltiin menossa ostamaan meille kotiin muutamia säilytyslaatikoita Etolasta, kun tämä biisi tuli Etolan parkkipaikalla. Jäin hetkeksi autoon nyyhkyttämään. Mainittakoon vielä, että samana päivänä oltiin jo Kättärillä synnytystuskissa.




Yö - Rakkaus on lumivalkoinen
Yö - Joutsenlaulu

Näistä kappaleista ei tule mitään tiettyä hetkeä mieleen, mutta itkemättä näitä kappaleita en pysty kuuntelemaan kovin useasti. Nämä kappaleet olivat mummin lempikappaleita, ehkä se riittää selitykseksi tähän. Voi kuinka ikävöin mummia niin paljon. Lepää rauhassa rakas mummi <3



Rockin Da North - King Size

Tätä biisiä on soitettua täysiä monen monta kertaa. Hauskin muisto tähän biisin liittyen on, kun vuosia sitten pistin biisin soimaan veljeni nukkuessa krapulaansa pois omassa huoneessaan(huoneet oli vierekkäin), Veli sitten hakkasi ensin seinään ja sen jälkeen huusi, että pistä lujemmalle. Ensin tietenkin ajattelin, että huutaa pistämään musan pois, mutta ei. :D

Jukka poika - Silkkii

Isabel oli aika pieni tyttö, kun tämä biisi oli pinnalla. Tyttö rakastui tähän biisiin ja lauleskeli tätä aina. Vieläkin hymyilyttää, kun tulvahtaa mieleen pikku-Bella lauleskelemassa.

Jukka poika - Siideripissis

Viime juhannus. Oltiin mökillä isolla porukalla ja me äidin kanssa "karattiin" ottamaan aurinkoa pihalle ja hörpittiin samalla siiderit. Tietenkin kuunneltiin tätä biisiä.

Guns N' Roses- Don't cry

Olin 15 (kai). Oltiin kaverin ja hänen poikaystävän kanssa hakemssa kaverin poikaystävän veljeä (selkeetä? :D ) baarista. Tämä biisi tuli sitten radiosta kun ko. kaveri hyppäsi takapenkille mun seuraan ja alkoi laulamaan mulle tätä biisiä. Känniset ihmiset on ihania <3 (lue: En kestä yleensä kännisiä ihmisiä ollenkaan) Mutta sen jälkeen tämä biisi on toiminut, myös huonojen päivien huudatus biisinä.


Shakira - Underneath your clothes

Tämä biisi oli hitti vuonna 2001/2002. Eli olin silloin 11-12-vuotias. Olin kimpassa (hehee mikä sana) silloin mun "ensirakkauden" kanssa. Tämä biisi tuo siis vahvasti mieleen aina kyseisen henkilön. Oltiin niin nuoriksi ihmisen aluiksi kauan yhdessä, vuosi, noin suunnilleen.


Amispoppia - Sonnienergiaa

Tätä biisiä luukutettiin meidän/Tonyn ensimmäisessä autossa monta kertaa aina, kun ajeltiin ympäriinsä. Kerran ajeltiin ukkosen perässä ja löydettiin itsemme jostain maalta. En muista tarkalleen missä oltiin, mutta hienot bussipysäkit jäi kyllä mieleen. Takaisin kotona oltiin vasta aamu kuudelta.



Jenni Vartiainen - Mä en haluu kuolla tänä yönä

Oltiin ajelemassa (yllätys yllätys) illalla, oli todella pimeää ja tie oli mutkainen hiekkatie. Tämä biisi tuli radiosta, ja se jäin vaan mieleen.


 Armin van Buren - In and out of love

Tästä biisistä tulee mieleeni ystäväni ja meidän baari reissut. Mä olin aina selvinpäin ja autolla. Joka ikinen kerta mun ystävän oli käytävä DJ:n luona toivomassa kyseistä kappaletta, yleensä toive toteutui, mutta ei ihan aina.


Jontte Valosaari - Jos mä oisin sun mies
Mikael Gabriel - Päästä mut pois
Cheek - Anna mä meen
Cheek - Syypää sun hymyyn
Cheek - Mikä siinä on

Näitä biisejä kuuntelin, kun odotin Joacimia. Raskaus ja elämäntilanne silloin oli todella raskas, jotenkin pystyin purkamaan sitä pahaa oloa kuuntelemalla näitä biisejä.
Nyt näitä biisejä kuunnellessa ennemminkin alkaa ahdistamaan, koska mieleen tulee reilu vuoden takaiset muistot.


Nylon Beat - 12 apinaa (= 24 apinaa)


Tästä tulee mieleen mun ala-asteen opettaja. Hän kertoi meille, että hän lauleskelee tätä biisiä niin, että vaihtaa tuon 12 apinaa 24 apinaan, koska meidän luokka oli, no meidän luokka. Oltiin silloin aika kauheita vissiinkin.

Pendulum - Watercolour
Pendulum - Witchcraft

Nämä biisit oli mulle pelastajia silloin, kun ajoin työkseni. Ainakun keikat tai ajojärjestelijät ketutti, laitoin jomman kumman biiseistä soimaan ja nupit kaakkoon, se sai pahimmat ketutukset laantumaan. Myös perjantaisin kotimatkalla kuuntelin ja fiilistelin tulevaa viikonloppua.

Linkin park - In the end

Mä vaan niin tykkäsin (ja tykkään) tästä biisistä. Yksi ihminen opetteli tämän biisin ulkoa mua varten, heh. Ja kerran popitin tätä biisiä autossa nupit kaakossa, kun Tony tuli hakemaan mut baarista. Se oli varmasti Tonylle todella kiva tilanne.

 The Trashmen - The surffing bird

Rippikoulu, voi sitä aikaa. Meidän ihana isonen herätti meidät useasti viikon aikana tällä kyseisellä biisillä. Mua alkaa edelleenkin naurattamaan aina, kun kuulen tämän biisin.

Pekka Ruuska- Rafaelin enkeli

Tämä biisi on ehkä mun äidille vielä tärkeämpi, kuin mulle, mutta halusin sen ottaa mukaan kuitenkin. Mä olin vauvana tosi kipeä, sairastin hinkuyskää ja olin sen vuoksi 3 viikkoa sairaalassa. "Lääkäri tuli meille kertomaan, että sinun pitää jäädä sairaalaan, koska sinulla on hinkuyskä. Emme olleet uskoa korviamme. Eihän hinkuyskää enää ole, mutta olimme väärässä. Sinä jouduit olemaan sairaalassa kolme viikkoa, joista toinen oli kaikista pahin. Minä olin sinun luonasi kaikki päivät aamusta iltaan. Iltaisin myös isi oli kanssamme. Yöt olimme kotona. Pahimpana aikana sinä sait 11 yskänpuuskaa yössä. Kyllä me pelkäsimme. Onneksi sinä selvisit siitä todella hienosti. Olit vahva tyttö!" Pieni pätkä mun vauva kirjasta. Äiti kuunteli radiosta tätä biisiä silloin pahimpana aikana ja on mulle monta kertaa sanonut, että Rafaelin enkeli pelasti mut.


Piste piste - Elän sut uudestaan
Nimetön - Kuuleko kukaan
Nimetön - Peili

Näitä biisejä kuunneltiin Susan kanssa Pajalla aina, kun siihen oli mahdollisuus. Muilla varmasti meni useaan otteeseen meihin hermo, mutta minkäs teet. Näistä biiseistä tulee mieleen, myös yksi mökkireissu. Päätettiin Susan kanssa lähteä kahdestaan meidän mökille vähän "vetämään happea" ja rauhoittumaan viikonlopuksi. Parannettiin maailmaa, otettiin muutamat juomat ja nautittiin olostamme maalla. Näitä kolmea biisiä tuli sen viikonlopun aikana kuunneltua paljon.

CCR - Proud Mary
CCR - Down On The Corner 

Taas palataan aikaan ala-aste. Meillä oli bändi ala-asteella, en nyt kuollaksenikaan muista sitä nimeä, mutta jotenkin siihen liittyi 6c. :D Huikeat kaksi kertaa esiinnyttiin koulun juhlissa. Meillä (tai ainakin mulla) oli hauskaa harjoitella biisejä ja esiintyä. Lämmöllä muistelen ala-aste aikoja, ja välillä jopa toivon, että voisin edelleen olla yhtä pieni tyttönen. Ei olis suuria huolia. :D

Jippu & Samuli Edelman - Jos sä tahdot niin

Moni varmaan arvaa, miksi tämä biisi täällä on. No kerron silti. Tämä biisi oli meidän häätanssi. Biisi oli tärkeä jo ennen sitä, nyt en osaa vaan selittää että miksi. Ehkä siitä vaan tuli mieleen jotenki Tonyn ja mun suhde, toisen vuoksi voisi tehdä mitä vaan.

Sellaisa biisejä löytyi mun listalta. Onkos kellään samoja biisejä, jotka nostaa muistoja pintaan?

-Tia

2 kommenttia:

  1. Hahah, monista näistä biiseistä sä tuletkin mulle mieleen. Ehkä joskus yhdessä kuunneltu ;-)


    t. Minna

    VastaaPoista
  2. Hahah :D Ehkä varmaan joo kuunneltu, muutamaankin kertaan. ;D

    VastaaPoista