torstai 27. marraskuuta 2014

Espanjassa osa 2 - Syntymäpäivät

Synttärijuhla aamuna lähdettiin porukalla Myramariin shoppailemaan. Myramar on iso kauppakeskus, josta löytyy perus Zarat ja H&M:t, mutta myös paljon sellasia kauppoja, mitä Suomessa ei ole mm. Bershka. Saatiin ostettua todella paljon kaikkea niin lapsille, kuin mulle ja Toynlle. Shoppailuun ja lounaaseen kului vähän liikaa aikaa ja mummi oli hermona mua vastassa kämpillä, koska mulle oli varattu kampaaja ja suihkussakaan en ollut vesikatkon takia pystynyt käymään etukäteen. heh. No mutta kampaajalle kerkesin hyvin.
Kampaajalta käpsyttelin äidin ja Päivin hotellille odottelemaan Tonyä, joka oli lupautunut alkuillan kuskiksi.

Syntymäpäiväjuhlat pidettiin Club Social Doña Carlotassa. Siellä olen monesti käynyt mummin kanssa syömässä, joten paikka oli tuttuakin tutunpi ja kaiken huipuksi sain lemppariruokaani siellä, nimittäin pippurikanaa! Ilta oli hauska, ruokaa paljon ja taaskin naurua ja meteliä riitti! 














Muiden lähdettyä kämpille nukkumaan, me Tonyn kanssa jäätiin jatkamaan iltaa äidin ja Päivin kanssa. Kämpillä oltiin joskus kahden aikoihin.

Edellisen postauksen Espanjan reissusta voit käydä kurkkimassa täältä. Vielä olisi tulossa kaksi postausta reissusta, vieläkö jaksatte?

-Tia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti