tiistai 4. marraskuuta 2014

Pieniä ongelmia

Me ollaan lähdössä Espanjaan ensi viikon keskiviikkona kahdestaan Tonyn kanssa. Ollaan ostettu liput jo reilu kuukausi sitten, heti kun saatiin varmistus lastenhoidosta. Lähdemme sinne viettämään mummini 70-vuotispäiviä ja ollaan pois viisi päivää.Moni varmasti miettii, miksi ihmeessä lapset eivät tule mukaan. Monet varmasti syyllistävät, että eihän vanhemmat voi noin tehdä, onhan kyseessä kuitenkin lasten isomummi.
En ala sen enempää puolustelemaan meidän päätöksiä, mutta sanotaanko vaikka niin, että raha ei kasva puussa, samalla tapetaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla, eli siis saadaan kahdenkeskistä aikaa ja viettää mummin synttäreitä. Plus muidenkaan lapset ei ole tulossa.



Pieniä ongelmia alkoi kuitenkin tipahtelemaan ripotellen, vaikka lapsille oli jo hoitajat valmiina. Ensin koiralle ei saatu hoitajaa. Lapsilla olisi päiväkodissa valokuvaus tietenkin juuri silloin, kun lasten oli tarkoitus olla pois päikystä. Isabelin kaverilla olisi synttärit. Ja vielä kaikein huipuksi Isabelin valmentaja ilmoitti ylimääräisistä treeneistä viime viikolla.
Onneksi Tonyn isä, pelastava enkeli, ilmoitti tänään, että voi olla meillä lasten kanssa. Lapset siis pääsevät valokuvaukseen, Isabel pääsee treeneihinsä ja todennäköisesti, myös kaverinsa synttäreille. Dana saa myös olla kotona. Eli monta ongelmaa ratkaistu.




Mutta tosiaan, koska ollaan viisi päivää poissa ja Tonyn isä on viikonlopun töissä, niin lapsille oli keksittävä toinen hoitopaikka. Onneksi se onnistui helposti ja lapset pääsevät viettämään viikonloppun Isabelin kummitädin luokse. Edelleenkin Dana on ainoa ongelma, se jolta puuttuu hoitaja viikonlopuksi. Onneksi meillä on vielä muutama "ässä hihassa", jotka täytyy kokeilla ennen, kuin joutuu soittelemaan koirahoitoloita läpi.



Koskaan ei ole matkalle lähteminen ollut näin vaikeaa, eikä ikinä uskottu, että Dana olisi ollut se suurin päänvaiva, vaan lapset. Tyhminä ajateltiin, että koska lapsille saatiin hoitajat niin kyllähän sille koirallekin saataisiin. Luotto koiranhoitajalla on nykyään kaksi koiraa, joten Dana ei sinne päässyt ja toinen koiranhoitaja vaan ilkeyttään ei ota Danaa hoitoon, koska ei ymmärrä meidän reissua!



Eiköhän tämä tästä.

-Tia
Kuvat on viime Espanjan reissulta -11

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti