torstai 15. elokuuta 2013

Joacim 4kk

Tänään Joacim täytti 4 kuukautta! 


Käytiin tietenkin kuukausipäivän kunniaksi neuvolassa. Meidän oma neuvolatäti otti meidän ensin vastaan, vaihdettiin pikaisesti kuulumiset ja otettiin ison miehen mitat ennen lääkärille menoa. Neuvolatäti kysyi vain että "onko tämä se sama mies oikeasti? Niin paljon on kasvanut viime näkemästä". Onhan Joacim kasvanut hurjasti alkupainonlaskuista huolimatta.

15/08/13
Paino: 7195g
Pituus: 64,2cm
Pipo: 43,4cm


Neuvotädin hoteista päästiin siis hetken odottelun jälkeen lääkärille. Tällä kertaa oli eri lääkäri joka on meillä aikaisemmin ollut. Aluksi lääkäri vaikutti ihan mukavalta tyypiltä mutta jotenkin alkoi tympimään kun rupesi kyselemään Joacimin rohinasta ja totesi ettei hän kuullut mitään. Yritin kiltisti selittää että välillä hengittäminen on ihan normaalia, saattaa olla jopa monta päivää ettei rohinoita paljon kuulu mutta sitten on paljon niitä päiviä kun hengittäminen on todella vaikeaa. Eipä lääkäri viitsinyt kuunnella mitä yritin sanoa vaan keskeytti koko ajan. Meidän hymypoikakaan ei oikein pitänyt lääkäristä vaikka kuinka puhui ja hymyili Joacimille, katseli vain kulmien alta. No saatiin kuitenkin "hyvännäköisen ja terveen näköisen vauvan paperit", eikö se oli tärkeintä?


"Hyvä kuntoinen, terve poika. Kasvu ja kehitys hyvää. 
Kuulee ja näkee iän muk."


Saatiin vihdoin ja viimein aika BabyBox tutkimukseen, joka on vasta 18.9. Lastenklinikaltakin tuli uusi aika joka on tasan viikon päästä BabyBox tutkimuksesta. Toivotaan että silloin saadaan vihdoin tietää onko Joksulla astmaa tai allergiaa, vai ollaanko niin onnellisia että poika saakin täysin terveen paperit, ennen kuin musta tulee kalju! :D

Mitä sä sanoit?
Enkö muka saa pureskella omia sormiani?
-Tia
Ps. Mulla on aika paljon kerrottavaa viime viikkojen meiningeistä joten jaksakaa pysyä kuulolla, en vain ole kerinnyt tänne blogiin mitään kirjoittelemaan kun menoja tuntuu olevan kalenteri täysi. Onneksi tämän viikonlopun jälkeen rauhoittuu edes reissaaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti