sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Luukku 8

Päivän paras hetki


Isabelilla oli ensimmäinen voimisteluasema, joten aamulla oli pakko herätä aikaisin. Tony vei tytön harjoituksiin kahdeksaksi ja ennen sitä piti esiintymisvaatteet kaivaa esille ja kampaus tehdä.

Aamulla aikaisin väsäsin Isabelille nutturan asemaa varten, 
joka onnistui tällä kertaa todella hyvin! Ja pysyi koko päivän, Jes!

Ensimmäinen mitali saavutettu

Vietiin neiti äitini luokse yökyläilemään heti aseman jälkeen. Isabel vaikutti hieman kuumeiselta, mutta ei suostunut mittaamaan kuumetta ja halusi ehdottomasti jäädä mummin luokse. Juttelin äidin kanssa vielä puhelimessa illemmalla ja kertoi neidin olevan kunnossa.



Tony riehui Joacimin kanssa iltariehuja, joka väkisin toi suuren hymyn omille huulille. Oli pojilla sen verran hauskaa. Harmi, että en saanut videolle parhaita pätkiä poikien leikeistä, tämä saa siis nyt kelvata!

-Tia

ps. En ymmärrä mikä meidän kameraa on tänään vaivannut, kun tuntuu, että kaikki kuvat ovat epäonnistuneita, eikä mistään meinaa saada selvää. Hö, tai sitten vain kameran käyttäjillä on ollut super huono päivä kuvailujen suhteen, mene ja tiedä. Hehe.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti