sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Mikä mättää?!

"Kuka minä olen?" -postauksen jälkeen tapahtui jotain. Mun ei tehnyt mieli edes vilkaista blogiin päin. Jotenkin tuntui, että kerroin itsestäni turhan paljon, pelkään mitä ihmiset ajattelevat, varsinkin toiset pienten lasten äidit, jotka sattuu eksymään tänne. Sain muutamia ihania kommenteja sinne postaukseen läheisiltä, mutta silti mieltä kaivertaa pahasti. En sano, että kadun kyseistä postausta mitenkään, se vain mietityttää. Kuinka moni joutui muuttamaan käsityksen minusta? Kuinka moni ei halua olla tekemisissä enää tälläisen epävakaisen tunnevammaisen kanssa? Onko tämä kaikki hyväksi vai teenkö itselleni vain hallaa?


Miljoonia ja taas miljoonia kysymyksiä päässä ja tästä syystä kirjoittaminen oli työn ja tuskan takana, suosiolla jätin blogin hetkeksi aikaa hiljaiseloon. 
Mietin useasti onko järkeä pitää koko blogia, koska kirjoittaminen ja jopa kuvaaminen oli tuskallista. Yhtäkään ideaa ei tulvahtanut päähän ja tietokone pysyi monta päivää kiinni.
Tuhat kertaa meinasin painaa poista-nappia, mutta en vain saanut sitä tehtyä. Tykkään kuitenkin tästä hommasta ihan liikaa.


Tiedän sen, ettei aina voi odotella sitä kuuluisaa inspiraatiota kaikkeen, ei siivoukseen, ei liikuntaan, eikä myöskään tähän hommaan, joten tein päätökseni ja aloin pakottaa itseni kirjoittamaan. Teksti ei ollut parhaimmasta päästä, koska jouduin tekemään kovasti töitä jokaisen sanan eteen. Todella tökeröä "sitten sitä, sitten tätä" -tekstiä, mutta pikku hiljaa tekstejä korjaillessa niistä tuli ihan siedettäviä.


Onneksi nyt halu kirjoittaa on palannut, vahvempana kuin koskaan. En voisi enää edes ajatella blogin poistamista. Aihe siitä kuka olen, taisi kuitenkin olla vielä turhan arka-aihe, vaikka ajattelin aluksi pystyväni käsittelemään asian paremmin, kun sanon sen ääneen. Nyt jatketaan kuitenkin eteenpäin, nöyränä leukarinnassa, mutta silti super hyvällä fiiliksellä!

Olette kaikki lukijat ihania, ja vielä ihanempaa on se, että jaksatte pysyä meidän matkassa pienistä tauoista huolimatta! <3

Ihanaa sunnuntaina kaikille!

-Tia

2 kommenttia: