Navigaatiojakso on käyty ja joululomakin on kohta ohi. Mutta mitäs Navigaatiojaksosta jäi käteen?
Kolmen viikon aikana kerettiin saamaan paljon aikaiseksi, vaikka muutama etäpäiväkin mahtui mukaan.
Ensimmäisellä viikolla oli CV ja omat taidot. Olin heittämässä heti jo hanskoja tiskiin, että ei kai taas? Justhan mä olin käynyt kaikki mahdolliset työnhakuun liittyvät asiat uravalmennuksessa. Mun luulot meni kuitenkin (onneksi) päin mäntyä. Ensimmäinen viikko oli koko jakson paras! Kouluttaja oli aivan mahtava ja se kaikki mitä sieltä jäi käteen kolmessa päivässä, on paljon enemmän kuin 40 päivän uravalmennuksessa. Opin siellä itsestäni uusia juttuja, tutustuttiin toisiimme ja sain uudenlaisen käsityksen ansioluettelon kirjoittamisesta.
Toisella viikolla suoritettiin työturvallisuuskortti. Jos suoraan saan sanoa, kyllästytti. Kouluttaja ei osannut olla innostava ja kaikki asiat painottuivat varastoalaan. Muutamat yrittivät kysellä, miten joissakin asioissa toimitaan meidän alalla, mutta kouluttaja ei osannut vastata niihin.
Samaisella viikolla meillä oli haastattelut ja kokeet. Olin tehnyt jo aikuispuolella samaisen testin, joten se meni ihan hyvin. Ja haastatteluun pääsin ensimmäisenä, koska olin jo käynyt saman haastattelun aiemmin. Haastattelussa juteltiin hetki niitä näitä ja sen jälkeen toivotettiin "Tervetuloa opiskelemaan!" Seuraavana päivänä sainkin kirjallisen hyväksyminen. JEIJ! Taas askeleen lähemmäksi unelmia.
Tehtiin jokaiselle oma oppimispäiväkirja blogi. Se oli mulle helppo ja mieluisa tehtävä. Sain autella toisia, jotka ei ollut blogannut aiemmin. Oppimispäiväkirja blogi on valitettavasti vain kutsutuille.
Käytiin myös läpi oppimistyylejä, aikuisena opiskelu, mitä se on. ja harjoiteltiin yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoijen ilmaisua. Näistäkin olisi varmasti saanut enemmän irti, jos opettajat olisivat olleet erilaisia.
Kolmantena viikkona tutustuttiin oman alan opintoihin, koulun tiloihin ja sääntöihin. Suoritettiin kaksipäiväinen EA1-kortti. Samalla viikolla piti itsenäisesti suorittaa ympäristöpassi. Lopuksi vielä tehtiin yhteenveto navigaatiojaksosta.
Yhteenvetona voisin sanoa, että jakso oli ihan hyödyllinen. Sai tutustua etukäteen opiskelukavereihin ja sain suoritettua työnhakua helpottavia kortteja.
Kaipaamaan jäin ehkä omaan alaan liittyviä juttuja, mutta enköhän mä kohta pääse niitäkin ihan kyllästymiseen asti opiskelemaan.
-Tia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti