sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Isabel ja Joacim

Sain päähäni yksi ilta Tonyn ollessa töissä, että voisin tehdä kuukausi kollaasit lapsista. Ajatus lähti siitä, kun mummini sanoi, että joissakin kuvissa Isabel ja Joacim näyttää aika samalle. Huomasin kuvia muokkaillessa, että tottahan se on, toinen vaan tummempi ja toinen vaaleampi.
Aloin sitten toteuttamaan tätä postausta, jonka piti olla ihan helppo nakki. No kuvia selatessa meinasi epätoivo iskeä kun kuvat eivät olleetkaan järjestyksessä ulkoisella kovalevyllä. Kuvia löytyi tietokoneen työpöydältä, erinäisistä kuvakansioista ja myös sieltä ulkoiselta kovalevyltä. Nyt näin itselle ja teille muille jotka unohdatte järjestää kuvat oikeille paikoilleen heti, kun kuvat siirtää koneella, kannattaa se tehdä saman tien! Paljon helpompi etsiä tiettyjä kuvia kun ne ovat oikeassa paikassa, myös on paljon helpompi tehdä kuvatilaukset jos haluaa myös paperikuvia tilata, kuten minä. Rakastan "paperikuvia", niitä on vain paljon kivempi selailla kuin tietokoneelta ja parhaimmat kuvat päätyvät kehyksiin, niitä voi sitten ihailla joka päivä, eikä tarvitse vieraille erikseen alkaa avaamaan tietokonetta jos jonkun ihanan kuvan haluaa näyttää.


Mutta asiaan siis, tässä olisi ensimmäiset 6 kuukautta kuvina molemmista lapsista. Oikealla puolella on aina Joacim ja vasemmalla Isabel.


1kk

2kk


3kk


4kk


5kk


6kk

-Tia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti