Kommentti jättää jälkensä

Kiusaaminen on väärin aina, eikö niin? Siitä huolimatta monet sitä tekevät, niin internetissä kuin ihan oikeassa maailmassa.

Kommentti jättää jälkensä on noin kolmenkymmenen blogin yhteinen kampanja nettikiusaamista vastaan (tutustu kaikkiin blogeihin täällä). Mukana on kertomassa oman tarinansa niin kiusattuja, entinen kiusaaja, sivusta seuraaja kuin äitikin. Tarkoitus on tuoda vakavaa asiaa lähemmäs teitä, netin käyttäjiä.

Mukaan ollaan haastettu myös Demi.fi:n ja Vauva.fi:n foorumit, joiden toivotaan tiukentavan kommentoinnin sääntöjä villiksi länneksi muuttuneilla keskustelupalstoillaan.

Anna tukesi lisäämällä sivupalkista löytyvä banneri sivuillesi tai blogiisi. Ja muista kommentoida ensi kerralla mielummin kehuja kuin haukkuja - ei tarvitse sitten myöhemmin hävetä.

Kommentti jättää jälkensä. Ethän kiusaa. Edes netissä.

Minä olen ollut koulukiusattu, mutta myös voin myöntää olleeni itse kiusaaja. Nettikiusaamiseen olen törmännyt monissa blogeissa ja keskustelupalstoilla, mutta itse en ole vielä kohteeksi joutunut, kun sen verran vähän aikaan olen blogimaailmassa pyörinyt. Tiedän kyllä, että se on hyvin mahdollista, mutta ehkä osaan ottaa sen eri tavalla vastaan kuin nuorempana.

Tässä oma tarinani

Ala-asteella meidän luokalla oli tyttöjä hyvin vähän poikiin verrattuna ja me tytöt jakaannuttiin kahtia. Ei oikeastaan koskaan ollut sellaista aikaa, että kaikki olisi olleet sovussa. Minä jouduin näiden kahden ryhmän väliin, kummallakin puolella oli minulle tärkeät kaverit. Riippui ihan ajasta milloin olin kenenkin kanssa, aina sovittiin viikkoja etukäteen kenen kanssa ollaan minkäkin aikaan. Kalenteria siihen olisi tarvinnut näin jälkikäteen ajateltuna.

Kiusaaminen ei ollut joka päiväistä edes joka viikkoista ja yleensä kiusaamiset ja riidat johtuivat väärinkäsityksistä tai turhan herkästä nahasta. 

Kerran toisen puolen tytön äiti (tämä tyttö siis oli yksi parhaimmista ystävistä aikaisemmin), tuli koululle koulun jälkeen pitämään puhuttelua kun olimme toisen puolen tyttöjen kanssa kiusannut hänen tyttö sanomalla jotain rintaliiveistä?! (tuolloin oltiin 5-6 luokkalaisia). Tytön äiti veti meidät kolme tyttöjen vessaan, aina yksi kerrallaan, ja piti meille jokaisella saarnan siitä kuinka kovasti olimme hänen tyttöään kiusanneet. Oma pääni pamahti seinään tytön äidin riuhtoessa minua sinne vessaan kuulemaan saarnaa, kiusaaminen jäi siihen.

Oma äitini oli kauhuissaan kun kuuli vasta muutama vuosi takaperin tästä tapauksesta ystäväni toimesta, en ollut siis kertonut äidilleni.

Mainittakoon vielä selvennykseksi, että kyseinen tyttö myös kiusasi ja haukkui toisia, mutta asialle ei tehty mitään. Ihmettelen edelleenkin minkä takia opettaja ei asiaan puuttunut, mutta siihen puuttui kun veljeni tuli kesken koulupäivää pelastamaan minua. Muutamat rinnakkaisluokkalaiset uhkailivat hakata minut. Tätä tapausta ennen olin kesken välitunnin saanut vettä ja riisiä niskaani kyseisiltä tytöiltä. Näiden vuoksi jouduin viettämään useita välitunteja yksin sisällä.

Yläasteelle halusin mennä eri kouluun kuin muut luokkalaiseni (virhe!). Seiskaluokan alussa sain kuulla kuinka olen nörtti ja hikke, olin siis päättänyt panostaa kouluun, kun en sitä aikaisemmin ollut tehnyt. Seiskaluokan joululoman jälkeen numerot alkoivat laskea sen takia, etten halunnut kuulla sitä enää. Otin muutamia "omaloma"-päiviä myös silloin. Aina kun koulussa olin sain pitkiä katseita kulmien alta ja supatusta, luokkalaisiltani.

Kasiluokkalla, luokan isokokoisin poika alkoi haukkua minua läskiksi ja kertoi kuinka minulla on appelsiini-iho ym. Lopetin koulunkäynnin melkein kokonaan, en halunnut mennä sinne kuulemaan haukkuja enempää. Välillä kävin koulussa pyörähtämässä muutaman tunnin tai menin huomattavasti monta tuntia myöhässä, toisinaan lähdin kouluun, mutta jäin kesken matkan istumaan lumihankeen, koska pelkäsin niin kovasti kouluun menemistä. Pelkäsin opettajien reaktiota, mutta vielä enemmän pelkäsin kiusaajia "mitähän ne tänään saa päähänsä, mikä mä tänään olen"-ajatukset pyörivät päässäni, joten oli helpompaa vai kävellä takaisin kotiin.

Vasta kasiluokan keväällä, muutama kuukausi ennen kesäloman alkua, opettajat ottivat yhteyttä vanhempiini ja isäni soitti raivoissaan minulle ja kertoi, että jos en koulua alkaisi käymään joutuisin koulukotiin.

Kävin koulussa joka päivä ja kiusaaminen oli rauhoittunut, pääsin juuri ja juuri kahdeksannelta luokalta läpi.

Kiusaamiseen on vaikea puuttua ja saada sitä loppumaan, tässä oikeassakin maailmassa, mutta entäs sitten netissä? Vielä kun netissä voi esiintyä anonyyminä, jolloin ajatellaan, että kukaan ei tiedä kuka olen, voin sanoa mitä vaan.

Kaikki voisivat miettiä miltä itsestään tuntuisi saada vastaavanlainen ilkeä kommentti omaan blogiin tai vastaavaan, aivan varmasti se ei tuntuisi kivalle. Mikä takia siis itsekkään kirjoittaa mitään ilkeyksiä toisille?

Tai miltä tuntuisi lukea itsestään haukkuja keskustelupalstoilla mielin määrin? Sekään ei varmasti tuntuisi kauhean kivalta, vai tuntuisiko?

On toki ihmisä jotka vähät välittävät mitä muut ajattelee itsestään, mutta jossain kohtaan se varmasti tuntuu ikävältä, ellei jopa satu.

Joillekkin tälläinen toiminta voi olla hyvinkin hauskaa viihdettä, MUTTA muistakaa aina, että toisen kustannuksella ei leikitä. Myöskin se kannattaa muistaa, että jossain kohti voi pilkka osua myös siihen omaan rakkaaseen nilkkaan!

-Tia